Kansainvälistä uraa tehneen Negative-yhtyeen solisti ja nykyään Suomen eturivin sooloartistina tunnettu Jonne Aaron esiintyy Solo Sokos Hotel Torni Tampereen 10-vuotisjuhlakeikalla perjantaina 18.10.2024. Artisti esiintyi hotellin avajaiskeikalla vuosikymmen sitten.

Torni Tampere - Juhlapaikka

Suomen soitetuimpiin artisteihin lukeutuvan esiintyjän keikkasetti koetaan tunnelmallisten entisten veturitallien tiloihin rakennetuissa tiloissa Paja Kongressissa ja se tulee sisältämään paljon tuttuja suomenkielisiä hittejä soolouran varrelta.

Keikan jälkeen ilta jatkuu Tornin ravintoloissa. Paja Barissa esiintyy trubaduuri Mika Peltonen, ja Moro Sky Barissa tunnelmaa nostaa DJ.

Jonne Aaron keikat Tampere
Jonne Aaron. Kuvaaja Tiina Routamaa

Jonne Aaron tuli tunnetuksi Negative-yhtyeen solistina 20 vuotta sitten. Bändi löi läpi vuonna 2003 läpimurtosinkulla Moment of Our Love ja sitä seuranneella War of Love -menestysalbumilla. Negative julkaisi urallaan viisi albumia, jotka sisälsivät kansainvälisiä hittejä.

Jonne Aaron siirtyi soolouralle 10 vuotta sitten Negativen soitettua viimeisen keikkansa keväällä 2013. Soolourallaan hän on julkaissut kolme albumia, jotka ovat sisältäneet lukuisia radiohittejä kuten Yksin, Ota mut, Kirosanoja, Olettamuksia, Ota sylin ja suutele mua sekä viimeisin julkaisu Sydämen äänet.

Aikataulu
Ovet aukeavat klo 19
Keikka alkaa klo 20
Keikan jälkeen ilta jatkuu Tornin ravintoloissa! Paja Barissa esiintyy trubaduuri Mika Peltonen, ja Moro Sky Barissa tunnelmaa nostaa DJ.
Keikka on K-18.

Jonne Aaron juhlisti 20-vuotista artistiuraansa Tullikamarilla kevättalvella 2024.

 

Tapahtumat > Baaritapahtumat


Torni 10 vuotta: Jonne Aaron

  pe 18.10.
  19:00
  Hintaluokka: 28 € (+palvelumaksu 3,10 €)    Lippu.fi
  Tapahtuma verkossa

 

Tapahtumapaikka


Solo Sokos Hotel Torni Tampere Solo Sokos Hotel Torni Tampere
 Ratapihankatu 43
Tampere

 Hotellit läheisyydessä

Solo Sokos Hotel Torni Tampere KOHOKOHTIA

pe 18.10. 19:00 Torni 10 vuotta: Jonne Aaron Solo Sokos Hotel Torni Tampere

MAINOS