Torstaina 14.11. Olutravintola Konttorillajärjestettiin Panimoyhtiö TUJUn hanavaltaus. Illan aikana otettiin myös pieni varaslähtö olutravintolan juhlallisuuksiin ja lanseerattiin kyseisen panimon Konttorille tekemä 20-vuotisjuhlaolut boXX Officer.
– TUJU oli listallani ensimmäisenä, kun aloin miettiä juhlaolutasiaa. Tunnen hengenheimolaisuutta itseni, Olutravintola Konttorin ja Panimoyhtiö TUJUn kesken. Kaikki ammattilaisia lajissaan ilman tarpeetonta itsensä ja tuotteensa korostamista, Konttorin johtaja Antti Hannula tuumaa.
– Oluttyylin suhteen halusin ehdottomasti olla ajan hermolla. Ja kun vielä TUJU hallitsee Suomessa ehkäpä parhaiten New England IPAn tekemisen, niin homma oli sitä myöten selvä!
Painimoyhtiö TUJU on vuonna 2015 perustettu lappeenrantalainen pienpanimo, joka on palauttanut laadukkaan käsityönä valmistetun oluen panemisen takaisin Lappeenrantaan.
Tapahtuma
TUJU Tap Takeover + Konttori 20th anniversary beer launch