Tampere-talo | Yliopistonkatu 55, Tampere | iCal
Yhdysvaltalainen rock-suuruus Rival Sons saapuu konsertoimaan Suomeen marraskuussa. Yhtye nähdään Kulttuuritalossa, Helsingissä maanantaina 20.11. ja Tampere-talossa tiistaina 21. marraskuuta.
Vuonna 2009 Kaliforniassa perustettu Rival Sons on nähty viimeksi Suomessa kolme vuotta sitten loppuunmyydyllä Helsingin-keikallaan ja saapuu nyt yleisön pyynnöstä jälleen maahamme.

Yhtye alkoi kerätä nopeasti mainetta päästyään lämmittelemään AC/DC:n, Alice Cooperin ja Kid Rockin kaltaisia supertähtiä. Vuonna 2010 näki päivänvalon Rival Sons -EP ja vuotta myöhemmin Pressure & Time -albumi.
Rival Sons on ollut ahkera konsertoija. Suomessa yhtye esiintyi ensimmäisen kerran lokakuussa 2011 Turussa, Helsingissä ja Tampereella. Sittemmin yhtyeen menestys on kasvanut kasvamistaan, ja se on saanut lukuisia huomionosoituksia, kuten 2012 Isossa-Britanniassa ”Suurimman läpimurron tehnyt yhtye” -palkinnon Classic Rock -gaalassa.
Vuonna 2019 Rival Sons nimettiin Grammy-ehdokkaaksi parhaan rock-esityksen ja -albumin kategorioissa. Yhtyettä on verrattu usein 1970-lukujen blues/rock-kokoonpanoihin, kuten Led Zeppeliniin ja The Animalsiin.
Kaikkiaan Rival Sons on julkaissut kuusi studioalbumia, joista viimeisimmän, Feral Roots, tammikuussa 2019. Kuluvan vuoden kesäkuussa on luvassa uusin albumi, Darkfighter, jota juhlistaakseen yhtye myös saapuu Suomeen.
Konserttien tuotanto: Visual Media & Joe Lunnas Oy.
Tapahtumat > Festivaalit
Rival Sons
ti 21.11.
20:00
Hintaluokka: https://www.tampere-talo.fi/tapahtuma/rival-sons/
Tapahtumapaikka
![]() |
Tampere-talo Yliopistonkatu 55 Tampere Hotellit läheisyydessä ![]() |
Täydellinen Tampere-talo kokemus
Täydennä ravintola- ja majoituselämyksillä
Ravintoloita lähellä Tampere-taloa

Tampere-talon ravintola Tuhto on perinteistä ja paikallisuudesta ammentava, maku edellä menevä oman rahan ravintola.

Sasor on hyvään palveluun ja selkeisiin skandimakuihin panostava illallisravintola Sorsapuiston laidalla Tampere-talon kulmilla.

Pohjoisen maut Tampereella. Konstailematonta lappilaista ruokaa ja tunnelmaa.
Hotelli lähellä Tampere-taloa

Lapin lumoa ja tunnelmaa aivan Tampere-talon, Telakan ja Pakkahuoneen läheisyydessä.

Lapin lumoa ja tunnelmaa Nokia Arenan, Tampere-talon, Telakan ja Pakkahuoneen läheisyydessä.

Moderni Scandicin hotelli aivan rautatieaseman vieressä. Rento ravintola ja tyylikkäät huoneet, joissa useassa kylpyamme ja osassa oma parveke ja sauna.









