Bluesin ja jazzin kentällä suurta arvostusta nauttiva kitaristi Scott Henderson saapuu maaliskuussa G Livelab Tampereelle.

 

Kitaralegenda Scott Henderson palaa maaliskuussa Suomeen ja esiintyy Tampereen G Livelabissa tiistaina 19.3.2024.

Fuusiojazzin pioneeri esiintyy bändinsä kanssa uuden studioalbumin julkaisun jälkeen. Lämppärinä kiertueella nähdään soolona esiintyvä ja niin ikään tammikuussa uuden albumin julkaiseva Ape Shifter -kitaristi Jeff Aug. Tämän lisäksi Scott Henderson Trion kokoonpanossa tulevalla Euroopan-kiertueella nähdään erikoisvieraana kitaristi Lina Mastalska.

Hendersonin bändissä rytmisen peruspilarin muodostavat dynaaminen ranskalaiskaksikko, basisti Romain Labaye sekä rumpali Archibald Ligonnière, jotka olivat mukana jo Hendersonin Jazz Times -lehden äänestyksessä vuoden 2019 parhaaksi fuusioalbumiksi valitulla ”People Moverilla”, sekä albumia seuraanneella kiertueella. Tulevaa pitkäsoittoaan Henderson kuvailee uransa toistaiseksi monipuolisimmaksi levytyksekseen, joka tarjoilee paljon tuttua, mutta samalla myös hieman uusia tuulia.

Tapahtumat > Festivaalit


Scott Henderson Trio Karnevel! Tour + Jeff Aug solo (US)

  ti 19.3.
  19:00
  Hintaluokka: Standard 38 € 
  Tapahtuma verkossa

 

Tapahtumapaikka


G Livelab Tampere G Livelab Tampere
 G Livelab Tampere
Tampere
33210

 Hotellit läheisyydessä

G Livelab Tampere KOHOKOHTIA

to 29.2. 19:00 Ahmed Ag Kaedy (ML) & The Shubie Brothers G Livelab Tampere
to 7.3. 19:00 Masa Orpana 30v-taiteilijajuhla: Masa Orpana Honk + Jazzmuseo G Livelab Tampere
pe 8.3. 21:00 Honey B & T-Bones + Nightbird G Livelab Tampere
to 14.3. 19:00 Teini-Pää + Hulda Huima G Livelab Tampere
la 16.3. 20:00 Pekko Käppi & K:H:H:L + Risto (yhtye) G Livelab Tampere
su 17.3. 19:00 Danilo Pérez, John Patitucci, Adam Cruz Trio (PA/US) G Livelab Tampere
ti 19.3. 19:00 Scott Henderson Trio Karnevel! Tour + Jeff Aug solo (US) G Livelab Tampere
to 21.3. 19:00 Iiro Rantala HEL Trio (FI/NO/UK) G Livelab Tampere
ke 27.3. 19:00 Liisa Akimof & Yökerho G Livelab Tampere
to 28.3. 19:00 The Tiger Lillies (UK) G Livelab Tampere
la 30.3. 21:00 Irina G Livelab Tampere
MAINOS