
Lasten- ja nuortenteatteriin erikoistunut Ahaa Teatteri esittää Tampereen keskustassa nuortennäytelmää Yökirjeitä. Näytelmä on kantaesitys ja se perustuu palkitun lasten- ja nuortenkirjailija Mila Teräksen samannimiseen romaaniin.
Nuorten kohtaama, usein sosiaalisen median kautta tapahtuva seksuaalinen häirintä ja pahimmillaan väkivalta on vakava ja herkkä asia. Siihen liittyvän häpeän ja pelon vuoksi kokemukset jäävät usein vaietuiksi. Yökirjeitä lähestyy turvallisesti aihetta, jota liian moni nuori joutuu käsittelemään yksin: häpeää hyväksikäytön jälkeen.
Yökirjeitä kertoo Fridasta ja hänen selviytymisestään vaikean kokemuksen jälkeen. Hän tuntee itsensä ja kehonsa vieraaksi, paras ystävä on muuttunut ja kaikki muukin tuntuu olevan liikaa. Öisin ei tule uni. Silloin hän valvoo ja kirjoittaa yökirjeitä koettaen kohdata sen, mikä on liian kamalaa muistettavaksi. Koettaen löytää uudelleen itsensä – ja ilon. Näytelmä haluaa antaa toivon ja nähdyksi tulemisen kokemuksen vastaavaa kohdanneille. Sen lisäksi se puhuu ystävyyden merkityksestä nuorten elämässä, sekä siitä, miten olla tukena ja kulkea rinnalla vaikeidenkin asioiden äärellä.
Esityksen dramatisoi ja ohjaa Tommi Kainulainen. Puvut sekä Fridan ja hänen ystävänsä upeat harrastekeppihevoset ovat Ella Kauppisen käsialaa. Äänisuunnittelusta vastaa Ville Leppilahti ja valosuunnittelusta Antti Kauppi.
Ahaa Teatterin syksyn 2025 uutuus tarttuu vakavaan ja ajankohtaiseen aiheeseen.
Yökirjeitä -näytelmän ensi-ilta Ahaa Teatterissa torstaina 4.9.2025
Tapahtumat > Teatteri ja tanssi
Yökirjeitä
to 5.3.18:00
Hintaluokka: Ticketmaster.fi
Nuortenteatteria Tampereella
Tapahtumapaikka
| Ahaa Teatteri Hatanpään valtatie 6 Tampere Hotellit läheisyydessä Tuletko Tampereelle yöksi? Katso vapaat hotellit kävelymatkan päässä tästä tapahtumapaikasta. |
Liput Ahaa Teatterin esityksiin Ticketmaster
Yli 50-vuotias Ahaa Teatteri on ammattiteatteri, jonka ohjelmisto on suunnattu lapsille, nuorille ja nuorille aikuisille.
Tapahtumapaikan kotisivut
Ravintolavinkit Ahaa Teatterin lähellä
Katso myös valmiiksi ravintola lähellä Ahaa Teatteri. Lähin ruokapaikka Ahaa Teatteria lapsiperheille hyvin sopiva ravintola Tampereella, Purebite, joka löytyy aivan teatterin seinän takaa. Täältä löydät lisää ravintoloita kyttälän kaupunginosassa.
Ahaa Teatteri KOHOKOHTIA
| to 16.10. - la 18.4. | Molli ja suuri telttaretki | Ahaa Teatteri |
|---|---|---|
| ti 28.10. - ke 22.4. | Yökirjeitä | Ahaa Teatteri |
| la 28.2. | Molli ja suuri telttaretki | Ahaa Teatteri |
| la 28.2. | Molli ja suuri telttaretki | Ahaa Teatteri |
| to 5.3. | 13:00 Yökirjeitä | Ahaa Teatteri |
| to 5.3. | 18:00 Yökirjeitä | Ahaa Teatteri |
| pe 6.3. | 10:00 Yökirjeitä | Ahaa Teatteri |
| ke 8.4. | Molli ja suuri telttaretki | Ahaa Teatteri |
| to 9.4. | Molli ja suuri telttaretki | Ahaa Teatteri |
| pe 10.4. | Molli ja suuri telttaretki | Ahaa Teatteri |
| la 11.4. | Molli ja suuri telttaretki | Ahaa Teatteri |
| la 11.4. | Molli ja suuri telttaretki | Ahaa Teatteri |
| ti 14.4. | Molli ja suuri telttaretki | Ahaa Teatteri |
| ke 15.4. | Molli ja suuri telttaretki | Ahaa Teatteri |
| to 16.4. | Molli ja suuri telttaretki | Ahaa Teatteri |
| pe 17.4. | Molli ja suuri telttaretki | Ahaa Teatteri |
| la 18.4. | Molli ja suuri telttaretki | Ahaa Teatteri |
| ke 22.4. | 10:00 Yökirjeitä | Ahaa Teatteri |
