
Vilja Winterfest järjestetään arviomme mukaan 5.-6.2.2027 jo neljännen kerran. Arvio perustuu edelliseen tapahtumaan, joka oli viimeksi helmikuun ensimmäinen kokonainen viikonloppu.
Edellisellä kerralla Tampereen vuoden ensimmäinen isompi oluttapahtuma toi kaupunkiin pienpanimoita ympäri Suomenniemen – ja nyt myös ulkomaan ihmeitä.
Helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna Viljan Siilo-tapahtumatilaan rakennettiin kahdeksan juomatiskiä. Tarjolla oli isoja tuoppeja ja pieniä maisteluannoksia niin Suomen parhailta panimoilta kuin myös Pohjois-Amerikan sekä Berliinin
hittitehtailta.
LUE LISÄÄ EDELLISISTÄ TAPAHTUMISTA
Entistä kansainvälisempi olutfestari
– Saimme taas kasaan melkoisen kattauksen tekijöitä. Joka kerta se yllättää, että miten innokkaasti kovat tekijät matkustavat Hatanpäälle. Ei voi muuta sanoa kuin hattua nostaa. Ulkomaalaisia panimoita meiltä on toivottu jo useampana vuonna, mutta se on ollut hankala yhtälö, kun ei ole omaa maahantuontia. Nyt sitten natsasi, kun BRLO:n maahantuonti siirtyi tutulle taholle. Yks Huikka -tuontien lisäksi Tuju ja Salama ovat tehneet laajaa maailmanvalloitusta, joten Viljan ilmapiiri alkaa olemaan jo melko kansainvälinen. Lasiin löytyy varmasti täytettä, olit sitten hardcore-harrastaja tai satunnainen piipahtaja, kertoo Teemu Lahtinen.
Suomi-osastolta löytyvät järjestäjä Himon sekä Vilja-veteraani Tujun lisäksi Yks Huikka -pyörittäjä naïlo, Hämeenlinnan hittipanimo Temperance, maailmanvalloittaja Salama sekä ”Lapin lambiceja” valmistava Paihalas.
Ruokapuolesta vastaa tuttuun tapaan Bistro Viljan keittiö, joka loihtii viikonlopun ajaksi erityisesti oluiden kanssa kauniisti pariutuvan Winterfest-menun. Ravintola ei tapahtumaviikonloppuna ota vastaan pöytävarauksia.
Vilja Winterfestien sisäänpääsymaksuna toimii festarilasi, josta peritään pakollinen 10 €. Lasin saat pitää. Jos tuot mukanasi edellisvuosien lasin, niin maksua ei tietystikään tarvitse suorittaa.
Juomat tarjoillaan 1 DL, 2 DL ja 4 DL annoksina.
Maksuvälineenä käy ainoastaan kortti
Kesällä tulossa on jälleen myös musiikkifestivaali Vilja Fest
Tampereella paljon oluttapahtumia helmikuun alussa
Viikon oluttapahtumat eivät suinkaan tyrehdy tähän, sillä 5.2. Tampereen keskustassa Olutravintola Konttorissa on maisteltavana maailman kalleimpiin oluisiin kuuluva Blessed ja seuraavana päivänä 6.2. Konttorissa koetaan kanadalaisen Badlands Brewing Companyn hanavaltaus viiden oluen voimin.
Siihen asti, kunnes olutfestivaali saapuu jälleen Tampereelle, kaupungissa voi tutustua laadukkaisiin olutravintoloihin, joita löytyy keskustasta ja kaupungin laitamiltakin. Useat olutravintolat löytyvät onneksi läheltä ratikkapysäkkejä.
Katso Olutravintolat Tampere ja oluttastingit Tampereella
Katso kuvia Vilja Festin kesätapahtumasta viime vuonna

Tapahtumat > Baaritapahtumat
Vilja Winterfest 2027
pe 5.2. - la 6.2.Hintaluokka: Vapaa pääsy
Tapahtuma verkossa
Tapahtumapaikka
| Bistro Vilja Hatanpään valtatie 40 Tampere Hotellit läheisyydessä Tuletko Tampereelle yöksi? Katso vapaat hotellit kävelymatkan päässä tästä tapahtumapaikasta. |
Bistro Vilja sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien äärellä vain muutaman polkaisun päässä Tampereen keskustasta, Arboretumin ja Pyhäjärven läheisyydessä.
VARAA PÖYTÄ: Quandoo.fi
Hatanpään arboretum tarjoilee kesällä räiskyvää ruusujen kukkaloistetta
MENNEET KEIKAT
Maailmanrakastajan levyraati
Tampere Bistro Vilja
pe 20.2. 19:00
Härstock esittää: Härski afterski
Tampere Bistro Vilja
pe 30.1. 18:00
Kaikki on jazzia
Tampere Bistro ViljaVuoden 2026 ensimmäinen Kaikki on jazzia -klubi tuo Bistro Viljan...
la 20.12. 19:00
Veilan joulukonsertti
Tampere Bistro ViljaMaailman ensimmäinen yhteiskanteleyhtye Veila esiintyy joulukonsertissa Bistro Viljassa lauantaina 20.12.2025....
Katso lisää keikkoja tapahtumapaikan omilta sivuilta: facebook.com/bistrovilja
Bistro Vilja KOHOKOHTIA
| ke 25.2. - ke 25.3. | 19:00 Improklubi Riihi: Pahat Mahat & Pioneeri Ensemble | Bistro Vilja |
|---|---|---|
| ke 25.3. | 19:00 Improklubi Riihi: Joko mennään?! & Kureliivit ja jaloimmat reidet | Bistro Vilja |
| ke 22.4. - ke 29.4. | 19:00 Improklubi Riihi: Improvisaatioryhmä Limbo | Bistro Vilja |
| ke 27.5. | 19:00 Improklubi Riihi | Bistro Vilja |
| pe 26.6. - la 27.6. | Vilja Fest 2026 | Bistro Vilja |
| to 6.8. - la 8.8. | Vilja Beerfest 2026 | Bistro Vilja |
| pe 5.2. - la 6.2. | Vilja Winterfest 2027 | Bistro Vilja |



