
Vilja Beerfest valtasi Hatanpään valtatien bistron takapihan muutama kesää sitten ja teki sisäpihastaan viihtyisän olutkorttelin. Toteutuessaan leppoisa hyvänmielen Beerfest-oluttapahtuma järjestetään jo neljännen kerran arviomme mukaan* elokuussa 6.-8.8.2026.
*Tapahtuma päivittyy ja sen arvioitu toteutumisajankohta perustuu edellisen tapahtuman päivämääriin. Päivitetty 27.10.2025.
Siihen asti, kunnes olutfestivaali saapuu jälleen Tampereelle, kaupungissa voi tutustua laadukkaisiin olutravintoloihin, joita löytyy keskustasta ja kaupungin laitamiltakin. Useat olutravintolat löytyvät onneksi läheltä ratikkapysäkkejä.
Katso Olutravintolat Tampere ja oluttastingit Tampereella
”olutputiikit pihalla” -henkinen tapahtuma tuo yhteen Suomen mielenkiintoisimmat panimot Bistro Viljan kauniiseen ympäristöön vanhan teollisuuskiinteistön sisäpihaterassille.
Kesän 2025 olutpanimot olivat paikallisen pienpanimo Himon lisäksi Do Good Brew, Mallassepät, Revenant Brewing Project, Vaski Cider, Kanavan Panimo, Panimoyhtiö Tuju sekä Salama Brewing Company.
Vilja Beerfestiä järjestävä Bistro Viljan ravintoloitsija Jamppa Järvinen kertoo eniten odottavansa kesän 2025 tapahtumalta iloisia ihmisiä. Toinen ravintoloitsija Jenni Saarilahti odottaa henkilökohtaisesti eniten ihania sour-oluita.

Osa biergartenista on katettu ja Bistro Viljan Siiloon mahtuu katon alle, jos sadekuuro yllättää.
Bistro Viljan oluttapahtuma on myös ruokatapahtuma
Ruoat tapahtumaan tulevat Viljan omasta keittiöstä, joka on tunnettu muun muassa lähiraaka-aineista ja hyvistä kasvisannoksistakin. Ravintolan sisältä saa toki tilata annoksia olutfestilistalta ja uutena ruokaelementtinä löytyy Do Good Brew’n tiskin yhteydessä oleva pintxopöytä.
TAPAHTUMAINFOA
Viljaan ei ole sisäänpääsymaksua, mutta festarilasista peritään pakollinen 10 €. Jos tuot mukanasi edellisvuosien lasin, niin maksua ei tietystikään tarvitse suorittaa.
Vilja Beer Fest -olutfestivaali 7.8.–9.8.2025
to 16.00–22.00
pe 15.00–23.00
la 15.00–23.00
Tapahtumat > Baaritapahtumat
Vilja Beerfest 2026
to 6.8. - la 8.8.Hintaluokka: Vapaa pääsy
Tapahtuma verkossa
Tapahtumapaikka
| Bistro Vilja Hatanpään valtatie 40 Tampere Hotellit läheisyydessä Tuletko Tampereelle yöksi? Katso vapaat hotellit kävelymatkan päässä tästä tapahtumapaikasta. |
Bistro Vilja sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien äärellä vain muutaman polkaisun päässä Tampereen keskustasta, Arboretumin ja Pyhäjärven läheisyydessä.
VARAA PÖYTÄ: Quandoo.fi
Hatanpään arboretum tarjoilee kesällä räiskyvää ruusujen kukkaloistetta
MENNEET KEIKAT
Maailmanrakastajan levyraati
Tampere Bistro Vilja
pe 20.2. 19:00
Härstock esittää: Härski afterski
Tampere Bistro Vilja
pe 30.1. 18:00
Kaikki on jazzia
Tampere Bistro ViljaVuoden 2026 ensimmäinen Kaikki on jazzia -klubi tuo Bistro Viljan...
la 20.12. 19:00
Veilan joulukonsertti
Tampere Bistro ViljaMaailman ensimmäinen yhteiskanteleyhtye Veila esiintyy joulukonsertissa Bistro Viljassa lauantaina 20.12.2025....
Katso lisää keikkoja tapahtumapaikan omilta sivuilta: facebook.com/bistrovilja
Bistro Vilja KOHOKOHTIA
| ke 25.2. - ke 25.3. | 19:00 Improklubi Riihi: Pahat Mahat & Pioneeri Ensemble | Bistro Vilja |
|---|---|---|
| ke 25.3. | 19:00 Improklubi Riihi: Joko mennään?! & Kureliivit ja jaloimmat reidet | Bistro Vilja |
| ke 22.4. - ke 29.4. | 19:00 Improklubi Riihi: Improvisaatioryhmä Limbo | Bistro Vilja |
| ke 27.5. | 19:00 Improklubi Riihi | Bistro Vilja |
| pe 26.6. - la 27.6. | Vilja Fest 2026 | Bistro Vilja |
| to 6.8. - la 8.8. | Vilja Beerfest 2026 | Bistro Vilja |
| pe 5.2. - la 6.2. | Vilja Winterfest 2027 | Bistro Vilja |



