Superposition

    Superposition jazz keikat Tampere

    [TAPAHTUMA ALKANUT JA MAHDOLLISESTI MENNYT]
      TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU


      ke 8.1.   19:00
      G Livelab Tampere | G Livelab Tampere, Tampere, 33200

    Vuonna 2020 We Jazzin julkaisemalla debyyttilevyllään ihastuttanut ja palkittu Superposition palasi odotetun toisen albuminsa myötä heinäkuussa 2024. Superposition II on vakuuttava seuraava askel yhtyeeltä, jonka musiikki huokuu akustisen free jazzin vapautta ja samalla sykähdyttävää melodista syvyyttä. Superposition tekee koskettavaa musiikkia, jossa riittää tasoja jokaiselle kuuntelukerralle.

    Superpositionin muodostavat rumpali Olavi Louhivuori, saksofonistit Linda Fredriksson ja Adele Sauros, sekä basisti Mikael Saastamoinen. Kaikki heistä ovat tuttuja lukuisista yhteyksistä uutta suomalaista jazzmusiikkia seuraaville, ja kolme yhtyeen neljästä jäsenestä on hionut viime vuosina yhteissoittoaan myös maailmalla taajaan keikkailevan Linda Fredriksson Juniper -yhtyeen riveissä. Myös Superposition herätti laajaa kiinnostusta sekä Suomessa että kansainvälisesti jo heti ensimmäisellä albumillaan ja nousi nopeasti seuratuksi live-suosikiksi intensiivisten esiintymistensä myötä. Kaikki merkit viittaavat siihen, että nousukiito jatkuu uuden levyn myötä.

    Yhdeksän kappaletta sisällään pitävä Superposition II on voimannäyttö tasa-arvoiselta ja yhteen hiileen puhaltavalta yhtyeeltä. Kaikki jäsenet ovat säveltäneet uudelle levylle kappaleita ja teokset muodostavat eheän kokonaisuuden, jossa kuuluu koko Superposition-nelikon ääni. Tätä on pienyhtyejazz parhaimmillaan: henkilökohtaista otetta, omaäänisyyttä ja ennen kaikkea musiikillisesti uteliasta eteenpäin suuntautumista – yhdessä.

    Olavi Louhivuori, rummut
    Linda Fredriksson, altto- & baritonisaksofoni
    Adele Sauros, sopraano- & tenorisaksofoni
    Mikael Saastamoinen, basso


    Tapahtumat > Jazz


    Superposition
      ke 8.1.
      19:00
      Hintaluokka: Standard 28 €  
      Tapahtuma verkossa


    Kesän majoitustarjoukset tapahtumien yhteydessä

    Omenahotels kesäkampanjassa huoneet -20%.

    Etukoodi: KESA20 Tarjoushintaisia huoneita saatavilla rajoitettu erä.

    Tapahtumapaikka


    G Livelab Tampere G Livelab Tampere
     G Livelab Tampere
    Tampere
    33200

    Hotellit läheisyydessä


    Tuletko Tampereelle yöksi? Katso vapaat hotellit kävelymatkan päässä tästä tapahtumapaikasta.

    Katso Tampereen G Livelabin keikat

    G Livelabin keikat Tampereella

    SYÖ TÄÄLLÄ

    Keikan jälkeen monille tulee nälkä. G Livelabin lähettyviltä löytyy Tammerkosken kaupunginosan parhaat yöruokapaikat, jotka tarjoavat yökiitäjälle ruokaa jopa keskiyön jälkeenkin. Katso tästä G Livelabin läheisyydestä löytyviä myöhäisillan ravintoloita.

    YÖVY TÄÄLLÄ

    Yhdistä livemusiikkielämykseen yöpyminen. Tampereen keskustan hotellit löydät majoitussivuiltamme

    G Livelab Tampere KOHOKOHTIA

    to 24.9.19:00 WÖYH!G Livelab Tampere
    pe 25.9.21:00 Ilta - Ystävä-kiertueG Livelab Tampere
    la 26.9.21:00 Mansedrag goes G LivelabG Livelab Tampere
    ke 30.9.19:00 Becca Stevens (US) & UMO Helsinki Jazz OrchestraG Livelab Tampere
    to 1.10.20:00 Lost in Music: Lördag-ilta / Myrtsi, Ullalintulampi, KukkataloG Livelab Tampere
    ke 7.10.19:00 Michael MonroeG Livelab Tampere
    to 8.10.20:00 Vince Boncamperin 20-vuotistaiteilijajuhlaG Livelab Tampere
    pe 9.10.19:00 Timo LassyG Livelab Tampere
    la 10.10.14:00 Tampere Filharmonia esittää: Viihdettä ja vispilänkauppaaG Livelab Tampere
    la 10.10.21:00 Nössö NovaG Livelab Tampere
    ti 13.10.19:00 Jason Moran (US)G Livelab Tampere
    ke 14.10.19:00 GA-20 (US)G Livelab Tampere
    to 22.10.19:00 Jukka Haavisto - Löyly Syndicate: Juniper Path (levyjulkkarit)G Livelab Tampere
    ke 4.11.19:00 Council: Pekka Kuusisto & Gabriel Kahane (US)G Livelab Tampere
    la 12.12.21:00 Don Johnson Big Band: XMAS SPECIALG Livelab Tampere
    la 19.12.21:00 Emma Salokoski & Ilmiliekki QuartetG Livelab Tampere


    Manserock-näyttely - to 1.1. - to 31.12. -
    MAINOS