
Tampereen kesän raskain ja rakkain metallifestivaali SaariHelvetti koittaa Tampereen Pyhäjärven Viikinsaaressa tällä kertaa elokuun puolessa välissä. Festivaali järjestetään tänä kesänä 14.-15.8.2026.
Parinkymmenen minuutin laivamatkan päässä Tampereen Laukontorin satamasta koetaan jälleen metallimusiikin ja rockin vaihtoehtoisia ja tuoreita soundeja sekä isoja nimiä sopivassa suhteessa. Vuoden 2026 SaariHelvettiin saapuvat Turmion Kätilöt, Gutalax, Ensiferum ja pitkän tauon jälkeen aktivoituva, Japanin mystiikkaa hyödyntävä Whispered.
Kesän 2026 SaariHelvetin kymmenen ensimmäistä esiintyjää paljastavat tälläkin kertaa festivaalin laajan ja monimuotoisen näkemyksen metallimusiikista. Ensimmäisenä festivaaliesiintyjinä ilmoitettiin myös Omnium Gatherum, Whispered, Assemble the Chariots, Ikinä ja Omnivortex.
Tapahtuman pääesiintyjä ja tavaramerkki on Turmion Kätilöt, jonka räjähtävä show on perinteisesti saanut Viikinsaaren maaperän notkumaan rytmin tahtiin. Muita kotimaisia elämyksiä tarjoavat mm. raavas folkmetallisti Ensiferum, melodista deathia ansiokkaasti kylvävä Omnium Gatherum ja Whispered, jonka raskailu saa mausteita japanilaisesta kansanmusiikista ja mytologiasta.
Ulkomaan yhtyeistä kiinnostavin lienee Gutalax, joka yhdistää menestyksekkäästi grindcoren ja globaalin vessahuumorin. Tsekkiläisen “paskabändin” lisäksi SaariHelvettiin on tässä vaiheessa kiinnitetty kanadalainen ja norjalainen vivahteikasta progressiivista metallia vääntävä Borknagar.
Kesän SaariHelvetti-festivaalia ennakoi myös tammikuussa järjestettävä festivaalin pikkuveli TalviHelvetti 2026 , joka kuuluu jo perinteisesti Tampereen talvikauden päätapahtumiin.
Päivitetty 2.12.2025. Tapahtuma päivittyy lisää alkuvuodesta 2026.
SaariHelvetti on tuonut Tampereelle sekä kansainvälisiä että kotimaisia huippuja
Festivaali täytti vuonna 2024 kymmenen vuotta
– SaariHelvetti on tullut pitkän matkan siitä, kun 10 vuotta sitten päätettiin sokkona järjestää ennakkoluuloton metallifestivaali saaressa. Emme miettineet logistiikkaa tai genreä, meille merkitsi vain Tampereen kaunein sijainti, festivaalin promoottori Rowan Rafferty muistelee.
Turmion Kätilöt on festivaalin luottoesiintyjiä.
Tapahtumat > Festivaalit
SaariHelvetti 2026
pe 14.8. - la 15.8.Hintaluokka: Lippu.fi
Tapahtuma verkossa
ESIINTYJÄT 2026: Turmion Kätilöt Borknagar (NOR) Gutalax (CZE) Ensiferum Omnium Gatherum Whispered Assemble the Chariots Ikinä Omnivortex
Kevään majoitustarjoukset tapahtumien yhteydessä
Omenahotels kevätkampanjassa huoneet alk. 59 €/yö.
Etukoodi: KEVAT59 Tarjoushintaisia huoneita saatavilla rajoitettu erä.
Tapahtumapaikka
| Viikinsaari Viikinsaari Tampere Hotellit läheisyydessä Tuletko Tampereelle yöksi? Katso vapaat hotellit kävelymatkan päässä tästä tapahtumapaikasta. |
www.viikinsaarenkesateatteri.fi
Viikinsaari KOHOKOHTIA
| ti 2.6. | 12:30 Tiistaitanssit Viikinsaaressa: Oskar Lehtinen & Kajo | Viikinsaari |
|---|---|---|
| la 6.6. | SummerVibes 2026 | Viikinsaari |
| ti 9.6. | 12:30 Tiistaitanssit Viikinsaaressa: Heidi Pakarinen | Viikinsaari |
| ti 16.6. | 12:30 Tiistaitanssit Viikinsaaressa: Janne Tulkki | Viikinsaari |
| ti 23.6. | 12:30 Tiistaitanssit Viikinsaaressa: Keijo Hietikko & Lakia | Viikinsaari |
| ti 30.6. | 12:30 Tiistaitanssit Viikinsaaressa: Jarkko Honkanen & Taiga | Viikinsaari |
| ti 7.7. | 12:30 Tiistaitanssit Viikinsaaressa: Kari Vepsä Duo | Viikinsaari |
| ti 14.7. | 12:30 Tiistaitanssit Viikinsaaressa: Jarkko Honkanen Duo | Viikinsaari |
| ti 21.7. | 12:30 Tiistaitanssit Viikinsaaressa: Pirita Niemenmaa & Misio | Viikinsaari |
| la 8.8. | Saariblues 2026 TAUOLLA | Viikinsaari |
| pe 14.8. - la 15.8. | SaariHelvetti 2026 | Viikinsaari |


