Kormus

    Liput Ihku Tampere -keikat: TICKETMASTER.FI

    Kormus keikat

    [TAPAHTUMA ALKANUT JA MAHDOLLISESTI MENNYT]
      TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU


      la 13.12.   23:59
      Bar Ihku Tampere | Hämeenkatu 23, Tampere, 33210 | iCal

    Manserockin nykypäivä edustava Kormus soittaa lauantaina 13.12. Tampereen Bar Ihkussa viimeisen keikkansa ennen pidempää keikkataukoa.

    Samassa paikassa on juhlittu jo aiemmin Ottakaa te tää!– ja Mölinää-levyjen julkkarikeikat sekä tehty striimikeikka korona-aikana.

    Pitkän uran tehnyt Kormus jättäytyy tauolle

    Suomirockin uuden polven kovimpiin tekijöihin kuuluva Kormus ilmoitti jäävänsä vuodenvaihteessa tauolle. Vuodesta 2013 kasassa ollut yhtye on takonut yli 800 keikkaa, julkaissut 5 täyspitkää albumia sekä ison kasan EP:itä ja singlejä.

    – Kormus on ollut nyt kasassa 12 vuotta kiertäen Suomea vimmatusti ilman suurempia taukoja. Edes korona-aika ei hidastanut menoa. Vaikka keikkoja oli vähemmän, vapaa-aika käytettiin uuden musiikin luomiseen, julkaisujen tekemiseen ja striimikeikkoihin. Aina kun rajoitukset sallivat, palattiin keikoille. Sitä kuuluisaa lomaa ei olla kuitenkaan koskaan pidetty. Nyt tuntuu oikealta hetkeltä vetää henkeä kylmän talven ajan ja miettiä seuraavaa askelta, yhtye kommentoi.

    Kormus julkaisi uuden singlensä Hollywood, jossa on hieman totuttua melankolisempi sävy. Kappale saa seurakseen Tampereen vanhassa kulkutautisairaalassa kuvatun musavideon.

    LUE LISÄÄ Tampereen Ihkun keikat

    Tampereen IHKUn keikat ja dj-illat – Syksy 2025 huipentuu 10-vuotissynttäriviikonloppuun


    Tapahtumat > Keikat


    Kormus
      la 13.12.
      23:59
      Hintaluokka:   Ticketmaster.fi


    Kevään majoitustarjoukset tapahtumien yhteydessä

    Omenahotels kevätkampanjassa huoneet alk. 59 €/yö.

    Etukoodi: KEVAT59 Tarjoushintaisia huoneita saatavilla rajoitettu erä.

    Tapahtumapaikka


    Bar Ihku Tampere Bar Ihku Tampere
     Hämeenkatu 23
    Tampere
    33210

    Hotellit läheisyydessä


    Tuletko Tampereelle yöksi? Katso vapaat hotellit kävelymatkan päässä tästä tapahtumapaikasta.

    IHKU TAMPERE ravintolaesittelyssä

    LUE UUDISTUNEESTA IHKUSTA

    Ihku avautui täydellisesti uudistuneena karaoke- ja keikkapaikkana sekä yökerhona

    LUE MYÖS Tampereen Ihkun keikat

    Tampereen IHKUn keikat ja dj-illat – Syksy 2025 huipentuu 10-vuotissynttäriviikonloppuun

    Bar Ihku Tampere KOHOKOHTIA

    Tapahtumia tulossa


    MAINOS