
[TAPAHTUMA ALKANUT JA MAHDOLLISESTI MENNYT]
TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU
Jazzmuseo-yhtyeen konsertit yli 100-vuotiaassa Pyynikinlinnassa on elämyksellinen tapa yhdistää museokäyntiin jazzmusiikkia. Yhtye perustettiin jo vuonna 2012 Tampereen Pyynikinlinnassa Eemil Aaltosen museon konserttisarjaa varten.
Yhtyeessä soittavat pianisti Arto Piispanen, kitaristi Lauri Hannu, kontrabasisti Ville Rauhala sekä saksofonisti Masa Orpana. He ovat kokeneita muusikoita, jotka tunnetaan muun muassa Rakkan, Black Motorin, Hot Herosin, Olmarin Unionin, Anssi Tikanmäki Orchestran ja Tampere Big Bandin riveistä.
Yhtyeen ohjelmisto on vaihtelevaa ja yllättävää. Oman näköisiksi sovituksiksi taipuvat esimerkiksi big band -musiikin klassikot, klassisen musiikin helmet sekä jazzin ja rockin modernistien sävellykset. Lähestymistapa musiikkiin on kamarimusiikillinen, rauhallinen ja syventyvä. Silti yhtye kurottaa kohti yleisöä ilon ja svengin kautta.
TAPAHTUMATIEDOT
Keskiviikko 2.10.2024 klo 19.00 “In Memoriam”. Liput museolta ma 23.9. klo 10-18. Tämän jälkeen museon aukioloaikoina.
Keskiviikko 6.11.2024 klo 19.00 “Värit”. Liput museolta ma 28.10. klo 10-18. Tämän jälkeen museon aukioloaikoina.
Yhtyeessä soittavat: Arto Piispanen piano, Lauri Hannu kitara, Ville Rauhala kontrabasso ja Masa Orpana saksofoni. Konsertin kesto n. 1 tunti. Liput 13 € (pääsali)/10 € (pikkusalit). Liput ostettavissa vain museolta. Kaikukortti ei oikeuta pääsylippuun.
Tapahtumat > Jazz
Jazzmuseo
ke 6.11.19:00
Hintaluokka: Liput 13 € (pääsali)/10 € (pikkusalit). Liput ostettavissa vain museolta.
Tapahtuma verkossa
Tapahtumapaikka
| Pyynikinlinna Mariankatu 40 Tampere Hotellit läheisyydessä Tuletko Tampereelle yöksi? Katso vapaat hotellit kävelymatkan päässä tästä tapahtumapaikasta. |
Pyynikinlinna valmistui vuonna 1924 Pyynikin rauhalliseen huvilakaupunginosaan. Kaksikerroksinen, vaaleaksi rapattu tiilirakennus monine klassisine yksityiskohtineen kertoo antiikin ja italialaisen rakennustaiteen ihailusta ja soveltamisesta 20-luvun pohjoismaiseen klassismiin. Ikkunoista ja terasseilta avautuu esteetön näköala Pyhäjärvelle, Pyynikin metsiin ja keskustaan.
Rakenna elämyksellinen kaupunkiloma
Ravintolat läheisyydessä
Uusi panimoravintola Mad Finn Brew Distillery – Pyynikin Trikoolla hullutellaan hyvällä oluella
Hotellit läheisyydessä
Lähin hotelli on Hämeenpuiston Scandic. Löydät Scandicin myös Pyynikiltä.
Pyynikinlinna KOHOKOHTIA
Tapahtumia tulossa


