Koti Jazzmuseo

    Jazzmuseo

    [TAPAHTUMA ALKANUT JA MAHDOLLISESTI MENNYT]
      TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU


      ke 16.4.   19:00
      Pyynikinlinna | Mariankatu 40, Tampere | iCal

    Jazzmuseo-yhtyeen konsertit yli 100-vuotiaassa Pyynikinlinnassa on elämyksellinen tapa yhdistää museokäyntiin jazzmusiikkia. Yhtye perustettiin jo vuonna 2012 Tampereen Pyynikinlinnassa Eemil Aaltosen museon konserttisarjaa varten.

    Yhtyeessä soittavat pianisti Arto Piispanen, kitaristi Lauri Hannu, kontrabasisti Ville Rauhala sekä saksofonisti Masa Orpana. He ovat kokeneita muusikoita, jotka tunnetaan muun muassa Rakkan, Black Motorin, Hot Herosin, Olmarin Unionin, Anssi Tikanmäki Orchestran ja Tampere Big Bandin riveistä.

    Yhtyeen ohjelmisto on vaihtelevaa ja yllättävää. Oman näköisiksi sovituksiksi taipuvat esimerkiksi big band -musiikin klassikot, klassisen musiikin helmet sekä jazzin ja rockin modernistien sävellykset. Lähestymistapa musiikkiin on kamarimusiikillinen, rauhallinen ja syventyvä. Silti yhtye kurottaa kohti yleisöä ilon ja svengin kautta.

    TAPAHTUMATIEDOT

    Keskiviikko 16.4. klo 19.00 teemalla “Kirjallisuus”. Konsertti loppuunmyyty.

    Yhtyeessä soittavat: Arto Piispanen piano, Lauri Hannu kitara, Ville Rauhala kontrabasso ja Masa Orpana saksofoni. Konsertin kesto n. 1 tunti. Liput 13 € (pääsali)/10 € (pikkusalit). Liput ostettavissa vain museolta. Enintään 5 lippua / asiakas. Kaikukortti ei oikeuta pääsylippuun.


    Tapahtumat > Jazz


    Jazzmuseo
      ke 16.4.
      19:00
      Hintaluokka:  
      Tapahtuma verkossa


    Tapahtumapaikka


    Pyynikinlinna Pyynikinlinna
     Mariankatu 40
    Tampere

    Hotellit läheisyydessä


    Tuletko Tampereelle yöksi? Katso vapaat hotellit kävelymatkan päässä tästä tapahtumapaikasta.

    Pyynikinlinna valmistui vuonna 1924 Pyynikin rauhalliseen huvilakaupunginosaan. Kaksikerroksinen, vaaleaksi rapattu tiilirakennus monine klassisine yksityiskohtineen kertoo antiikin ja italialaisen rakennustaiteen ihailusta ja soveltamisesta 20-luvun pohjoismaiseen klassismiin. Ikkunoista ja terasseilta avautuu esteetön näköala Pyhäjärvelle, Pyynikin metsiin ja keskustaan.

    Rakenna elämyksellinen kaupunkiloma

    Ravintolat läheisyydessä

    Uusi panimoravintola Mad Finn Brew Distillery – Pyynikin Trikoolla hullutellaan hyvällä oluella

    Hotellit läheisyydessä

    Lähin hotelli on Hämeenpuiston Scandic. Löydät Scandicin myös Pyynikiltä.

    Hämeenpuisto

    Pyynikinlinna KOHOKOHTIA

    Tapahtumia tulossa


    MAINOS