Ihan pienet luut

    Ihan pienet luut Tampereen Teatterin ohjelmistossa 2026
      la 9.5.   18:00
      Tampereen Teatteri, Frenckell-näyttämö | Frenckellinaukio 2, Tampere, 33100 | iCal

    Frenckell-näyttämöllä nähdään myös vierailuesityksiä. Tampereen Teatterin kevätkauden ohjelmistoon kuuluvassa vierailuesityksessä Ihan pienet luut.
    Teatteri Jurkassa kantaesityksensä sanut näytelmä on rosoisen kaunis riemunkiljahdus itsetunnolle ja sen rakentumiselle.

     Seuraavat esitykset

    Esittely

    Ylistyslaulu itsetunnolle
    Ihan pienet luut on rosoisen kaunis riemunkiljahdus itsetunnolle ja sen rakentumiselle.

    Se sijoittuu 1980–1990-luvuille, tunnustuksellisten päiväkirjamerkintöjen aikaan. Se sukeltaa ikuiseen iltapäivään, Fii-deodorantin ja hajukumien tuoksuun, fataalin häpeän kokemukseen ja seksuaalisen uteliaisuuden heräämiseen.

    Esityksen pääkallopaikkana toimii Tytön huone, jonka suojissa kasvetaan ihmisiksi. Sinne ei aikuisten katse ulotu. Sen maailma on hempeän vaaleanpunainen ja viiltävän vaarallinen.

    Ihan pienet luut kertoo tyttöjen kokemasta syyllisyydestä, näkymättömyydestä sekä eräästä ystävyydestä. Se kysyy, mitä tapahtuisi, jos uskaltaisimme lausua ääneen suuret salaisuutemme.

    Millaisen ihmisen kohtaisimme, jos katsoisimme itseämme hellyydellä? Entä jos se häpeällisin asia onkin lopulta se, joka meitä eniten yhdistää?

    Käsikirjoitus Ria Kataja, Pihla Penttinen, Hanna Vahtikari
    Ohjaus Ria Kataja
    Rooleissa Pihla Penttinen, Hanna Vahtikari
    Lavastus Annukka Pykäläinen
    Pukusuunnittelu Riitta Röpelinen
    Musiikin sävellys Marzi Nyman
    Valo- ja äänisuunnittelu Saku Kaukiainen
    Kiertueteknikot Janne Levänen / Vilho Micklin
    Julistekuva Pate Pesonius
    Skr ja Taike ovat tukeneet käsikirjoittajia käsikirjoitusvaiheessa.
    Kantaesitys oli Teatteri Jurkassa 16.11.2024


    Tapahtumat > Teatteri ja tanssi


    Ihan pienet luut
      la 9.5.
      18:00
      Hintaluokka:  
      Tapahtuma verkossa


    Kevään majoitustarjoukset tapahtumien yhteydessä

    Omenahotels kevätkampanjassa huoneet alk. 59 €/yö.

    Etukoodi: KEVAT59 Tarjoushintaisia huoneita saatavilla rajoitettu erä.

    Tapahtumapaikka


    Tampereen Teatteri, Frenckell-näyttämö Tampereen Teatteri, Frenckell-näyttämö
     Frenckellinaukio 2
    Tampere
    33100

    Hotellit läheisyydessä


    Tuletko Tampereelle yöksi? Katso vapaat hotellit kävelymatkan päässä tästä tapahtumapaikasta.

    Tammerkosken punatiilisen teollisuusmiljöön sydämessä sijaitseva Tampereen Teatterin Frenckell-näyttämö on pieni ja tunnelmallinen sali, jossa intiimi tunnelma tuo näyttelijät lähelle yleisöä. Vain muutaman askeleen päässä Keskustorista ja kosken kohinasta Frenckell tarjoaa kulttuurielämyksen historiallisessa Kansallismaisemamiljöössä. TT-Frenckell on toiminut Frenckellin linnamaisessa tehdasrakennuksessa vuodesta 1982.

    Frenckell-näyttämön ravintola

    Frenckellin korkeahuoneisessa lämpiö tarjoillaan herkkuja ennen esitystä. Ikkunoista avautuu suora näkymä Satakunnan sillalle. Koristeellisempi ja historiallisesti merkittävä kivisilta on valmistunut vuonna 1900 ja on arkkitehtonisesti yksi Tampereen hienoimmista maamerkeistä.

    Esitysten jälkeen Tampereen yöelämään

    Iltaa voi jatkaa esimerkiksi samassa pihapiirissä sijaitsevissa uusissa ravintoloissa sekä Tammerkosken kaupunginosan ravintoloissa.

    Jos suunnitelmissasi on teatterimatka Tampereelle, alueelta löytyy jonkin verran myös yöpymiskohteita. Esimerkiksi Kosken toisella puolella voit yöpyä tyylikkäästi Tammerissa, joka on Tampereen historiallinen hotelli tai Scandic Koskipuiston hotelleissa aivan vieressä.

    Tampereen Teatteri on vuonna 1904 perustettu ammattiteatteri, joka tarjoaa draamaa ja viihdettä neljällä näyttämöllä. Teatteria johtaa teatterinjohtaja Mikko Kanninen.

    Tampereen Teatterin ohjelmisto

    Tampereen Teatterin ohjelmisto 2025 – Kevään kohokohdat

    SYÖ TÄÄLLÄ

    Teatteriesityksen jälkeen monille tulee nälkä. Frenckellin näyttämön lähettyviltä löytyy Tammerkosken kaupunginosan parhaat yöruokapaikat, jotka tarjoavat yökiitäjälle ruokaa jopa keskiyön jälkeenkin. Katso tästä teatterin läheisyydestä löytyviä myöhäisillan ravintoloita.

    Ravintolat Frenckell-näyttämön läheisyydessä

    Sisko ja sen Veli | 30 m.

     

    Ravintola lähellä Frenckell-näyttämöä

    Bistro Eloisa | 250 m.

     

    Muusa | 400 m.

     

    Tampella | 230 m.

     

    NÄYTÄ KAIKKI

    Yövy lähellä Frenckell-näyttämöä

    Yhdistä teatterielämykseen hotelli läheltä Frenckellin aluetta. Tampereen keskustan hotellit löydät majoitussivuiltamme

    Hotellit Frenckell-näyttämön läheisyydessä

    Radisson Blu Grand Hotel Tammer | 260 m
    1920-luvun tyyliä edustava hotelli 50 metrin päässä Koskipuistosta. Huonehintoihin sisältyy ilmainen pääsy saunaan sekä ilmainen langallinen internetyhteys. Hotellilla on viikonloppuisin pidennetty aamiainen, joka on hyvä vaihtoehto vaikka brunssille.

    Scandic Hotels KoskipuistoScandic Hotel Koskipuisto on hotelli lähellä Frenckell ja Tampereen Teatteri | 360 m
    Tammerkosken ja Koskipuiston laidalla sijaitseva Scandic Tampere Koskipuisto on ketjun lähin hotelli lähellä Frenckell-näyttämöä. Scandicilla on useita kaupunkihotelleja Rautatieaseman alueella, joissa voi nauttia myös laadukkaan aamiaisen.

    Tampereen Teatterin Frenckell-näyttämön sijainti ja esitykset

    Tampereen Teatteri, Frenckell-näyttämö KOHOKOHTIA

    ti 9.9. - la 16.5. Oliver TwistTampereen Teatteri, Frenckell-näyttämö
    ma 20.10. - ke 29.4. Sarjahurmaajat – Mustan komedian helmiTampereen Teatteri, Frenckell-näyttämö
    ti 21.4. - la 9.5.00:00 - 23:59 Ihan pienet luutTampereen Teatteri, Frenckell-näyttämö
    la 9.5.13:00 Ihan pienet luutTampereen Teatteri, Frenckell-näyttämö
    la 9.5.18:00 Ihan pienet luutTampereen Teatteri, Frenckell-näyttämö
    pe 15.5.18:00 Oliver TwistTampereen Teatteri, Frenckell-näyttämö
    la 16.5.13:00 Oliver TwistTampereen Teatteri, Frenckell-näyttämö
    la 16.5.18:00 Oliver TwistTampereen Teatteri, Frenckell-näyttämö
    ti 3.11.13:00 StarmanTampereen Teatteri, Frenckell-näyttämö
    ti 3.11.18:00 StarmanTampereen Teatteri, Frenckell-näyttämö
    ti 8.12.13:00 StarmanTampereen Teatteri, Frenckell-näyttämö
    ti 8.12.18:00 StarmanTampereen Teatteri, Frenckell-näyttämö
    ma 14.12.18:00 StarmanTampereen Teatteri, Frenckell-näyttämö
    ti 15.12.18:00 StarmanTampereen Teatteri, Frenckell-näyttämö


    MAINOS