
Annikin Runofestivaalia juhlitaan jälleen kesällä 2026. Yksipäiväistä tapahtumaa on perinteisesti edeltänyt Annikki OFF -tapahtumat, jotka näkyvät Tampereella niin puistoissa, keikkapaikoissa, teattereissa, kaduilla kuin kahviloissakin .
Yksi Suomen suurimmista ja kansainvälisimmistä runoustapahtumista on perustettu jo vuonna 2003
Tamperelaisen Annikin puukorttelin asukkaiden kotipihalleen perustamasta Annikin Runofestivaalista on kehittynyt yksi Suomen merkittävimmistä ja kansainvälisimmistä runoustapahtumista ja omaleimaisimmista kesän kulttuurifestivaaleista. Se onkin yksi persoonallisimmista kohokohdista Tampereen tapahtumakalenterissa. Joka toinen vuosi talkoovoimin järjestettävän festivaalin taiteellinen johtaja on runoilija J.K. Ihalainen.
Tapahtuma päivittyy
TUTUSTU EDELLISEN RUNOFESTIVAALIN OHJELMISTOON
Kesällä 2024 Annikin Runofestivaalin pääosassa henkilökohtaisuus – Nimekäs ohjelmisto kutsuu yli satavuotiaaseen puutaloidylliin
Jo 17. kertaa järjestettävän Annikin Runofestivaalin ohjelmistosta löytyy kansainvälisiä esiintyjävieraita, hieno kattaus kotimaisia runoilijoita ja prosaisteja, musiikkia, open mic-lavarunokellari, lastenohjelmaa ja kuvataidetta. Runofestivaalin ympärille kehittynyt Annikki OFF täyttää kolmena festivaalia edeltävänä päivänä Tampereen kymmenillä kulttuuritapahtumilla.
Runofestivaalin esiintyjiä ovat muun muassa Aulikki Oksanen & Kielo Kärkkäinen. Kärkkäinen esittää ennen Oksasen esiintymistä hänen sanoittamiaan klassikkolauluja. Kaj Chydeniuksen elämäntyötä kunnioittaen mukaan on valittu vain hänen sävellyksiään.
Aulikki Oksasesta ilmestyy syksyllä 2024 elämänkertateos, ja myös sen tekijä Helena Ruuska pääsee ääneen. Muihin Annikin Runofestivaalin suomalaisnimiin lukeutuvat Risto Ahti, Sirpa Kähkönen, Maija Kauhanen, Rosanna Fellman, Lyyti, Iida Rauma, Piki Rantanen, Hassan Maikal, Tommi Liimatta, Vilma Talvitie, Tuukka Terho & Heikki Nikula, Ritva Hokka sekä Ranja Omena.
Kesän kansainvälisiin esiintyjiin kuuluva Abdulla Pashew on aikamme merkittävin kurdinkielinen nykyrunoilija. Vain aniharvat suomalaiset ovat tähän asti tienneet, että kurdinkielisen maailman merkkihenkilöihin lukeutuva Pashew on asunut maassamme vuodesta 1995 lähtien. Hän esiintyy ensimmäistä kertaa suomalaisyleisölle Annikin Runofestivaaleilla.
Toinen kansainvälinen esiintyjävieras on Dublinin nimikkorunoilijaksikin mainittu irlantilainen Stephen James Smith.
Ohjelmistossa painottuu, aiempia vuosia enemmän, lavarunous, koska lajissa nousevat esiin tyypillisesti henkilökohtaiset kokemukset. Mukana on ensi kertaa myös avoin lava lavarunoilijoille. Annikin avomikki pyörii itsenäisenä kokonaisuutenaan festivaalin aikana.
Runofestivaalin nimikkotaiteilija on Verna Tervaharju. Hänen viime kesänä totetuttamansa Kirsi Kunnakselle omistettu Villiomenapuu-muraali sijaitsee tapahtumapaikan lähistöllä. Sen naapurissa sijaitsee Mirkka Rekolan runoutta kunnioittava Runopuu-muraali. Yhdessä ne muodostavat maassamme ainutlaatuisen runoutta ja kuvataidetta yhdistävän teoskokonaisuuden. Annikin Runofestivaalin festivaalialue laajenee ja ruokatarjonta monipuolistuu.
Annikin puukorttelin viereen Osmonpuistoon on tulossa ensimmäistä kertaa ruokamyyntiä peräti kolmen ravintolan voimin. Tarjolla on koko festivaalipäivän ajan kasvis- tai vegaaniherkkuja edulliseen hintaan. Annikin ravintolapuisto on avoinna kaikille kaupunkilaisille.
Tutustu Annikin Runofestivaalien ainutlaatuiseen tunnelmaan tapahtuman omilla sivuilla.
Annikin Runofestivaalin päätösklubi: Kasper Salonen, Ihme-Liisa ja Kielo Kärkkäinen
Tapahtumat > Festivaalit
Annikin Runofestivaalit 2026
la 6.6.Hintaluokka:
Tapahtuma verkossa
ESIINTYJÄT 2026: Esiintyjälistaa päivitetään
Tapahtumapaikka
| Annikin puutalokortteli Annikinkuja 2 Tampere Hotellit läheisyydessä Tuletko Tampereelle yöksi? Katso vapaat hotellit kävelymatkan päässä tästä tapahtumapaikasta. |
Annikin puutalokortteli KOHOKOHTIA
| la 6.6. | Annikin Runofestivaalit 2026 | Annikin puutalokortteli |
|---|