
Anuliisa Holappa tekee hyvää työkseen. Hän on töissä TampereMissio ry:ssä, yleishyödyllisessä sosiaalialan järjestössä, joka toimii nuorten, ikäihmisten, lapsiperheiden ja kehitysvammaisten hyväksi. Tarjolla on paitsi monipuolista toimintaa yksinäisyyden torjumiseksi, myös konkreettista tukea ja arjen apua. Toiminnassa tärkeä yksityisten ja yritysten vapaaehtoistyö edistää sekä avun saajien että antajien hyvinvointia.
– Järjestämme todella paljon maksutonta toimintaa sekä maksuttomia tapahtumia. Haluamme tuottaa läsnäoloa, iloa ja kohtaamisia ja vähentää yksinäisyyttä, avaa yritysyhteistyöstä ja varainhankinnasta vastaavaa Anuliisa Holappa.
Erilaiset tapahtumat ovat paitsi keino tuottaa iloa ja yhteisöllisyyttä, myös väylä kertoa TampereMission tukipalveluista. Vaikka yhdistys on toiminut jo vuodesta 1907, moni ei vieläkään hahmota kaikkia vuosikymmenten kuluessa monipuolistuneita ja laajalle levittäytyneitä toimintoja. Saati sitä, että ne ovat käyttäjilleen täysin maksuttomia.
Etenkin yhteiskunnallisten muutosten myllerryksessä ja haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten arjen haasteiden kasvaessa TampereMission toiminnassa näyttäytyy entistä tärkempänä myös myötäelämisen ja yhteisöllisen vaikuttamisen aspekti. Yhdistyksen toiminnot kun tarjoavat niin yrityksille kuin yksityisillekin matalan kynnyksen väylän vapaaehtoistyön tekemiseen ja auttamiseen, mikä edistää sekä avun saajien että antajien hyvinvointia.
View this post on Instagram
Esimerkiksi vertaisvapaaehtoisten vetämiä, yhteisöllisiä ikäihmisten Likellä-kerhoja on ympäri kaupunkia jo yli 40. Varoja toimintaan kuuluviin hankintoihin, kuten kahvitustarpeisiin ja neulomis- tai askartelutarvikkeisiin, kerätään erilaisilla erityisesti yrityksille suunnatuilla hyväntekeväisyystapahtumilla. Tänä vuonna järjestetään joululounastapahtuma, jonka tuotto käytetään juuri ikäihmisten yksinäisyyden vähentämiseen. Paikkana on kaikille avoin lounasravintola-kahvila Selma, joka toimii ydinkeskustassa hoivakoti Koskikodin yhteydessä.
Katso myös: Joululounas Tampereella

– Aikaisemmin olemme järjestäneet G Livelabissa kaksi hyväntekeväisyysillallista, joiden varojenkeräyskohteena olivat nuoret, jotka jonottavat mielenterveyspalveluihin. Ja jotka valitettavasti edelleenkin jonottavat, valaisee Holappa.
–Meillä on siis toimintaa ja tukea nuorille siihen ajanjaksoon, kun he eivät vielä pääse vastaanotolle. Osallistuakseen ei tarvitse lähetettä tai diagnooseja.
Erilaisten toimintamahdollisuuksien kirjo kohderyhmistä riippuen venyy hävikkikokkailusta karaokelaulantaan, luontoretkistä kaveritoimintaan.
TampereMission erilaiset hankkeet ja toiminnot ovat pääosin Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen eli STEA:n, Euroopan Sosiaalirahaston, Tampereen kaupungin ja Pirkanmaan hyvinvointialueen eli Pirhan rahoittamia.
Huolta herättävät tietenkin STEA-avustuksiin kohdentuvat mittavat leikkaukset. Niiden vuoksi esimerkiksi TampereMission Pirhalle tuottaman Lähitori-toiminnan yksiköitä on sulkeutumassa vuoden loppuun mennessä. Lähitoreilla on saatavilla fysioterapeutin, sairaanhoitajan ja palveluohjaajan palveluja kerhotoiminnan sekä tapahtumien lisäksi.
– Tällaiset leikkaukset tekevät esimerkiksi yrityskumppanuudet ja erilaiset yhteistyömuodot entistäkin tärkeämmäksi, valottaa Holappa.
TampereMission monimuotoisessa ja alati laajenevassa toiminnassa on mukana lähes 250 eri alan ammattilaista sekä suuri joukko vapaaehtoisia.
– Meillä on satoja vapaaehtoisia, jotka ovat mukana tapahtumissa, toimivat tukihenkilöinä tai vastaavat esimerkiksi Aamukorva-puhelimeen kuunnellen ikäihmisten huolia.
– Vapaaehtoistoiminta tuo ihan tutkitusti hyvinvointia niin antajalleen kuin saajalleen. Siinä saa merkityksellistä toimintaa arkeensa ja pääsee tuottamaan toisille iloa sekä tarjoamaan apua tarvitseville, kuvailee Holappa.
View this post on Instagram
Myös yritykset ovat mukana vapaaehtoistoiminnassa. Paitsi että vapaaehtoistyö tuo iloa ja merkityksellisyyttä myös yritystoimijoille, se voi lisäksi tukea yritysten vastuullisuustavoitteita ja parantaa työyhteisöjen yhteishenkeä.
– Yritykset ovat oivaltaneet, että ne voivat mahdollistaa työntekijöilleen vapaaehtoistoiminnan työajalla. Olemmekin lähteneet nyt isommin mahdollistamaan sitä. Meillä on käynyt yritysporukoita esimerkiksi viemässä hoivakodin vanhuksia ulkoilemaan. Huonolla kelillä saatetaan pelata yhdessä bingoa, laulaa tai pitää tietovisaa.
Kohtaamisten jälkeen vapaaehtoistoimintaan osallistuneilta kysytään kommentteja ja palautetta.
– Palautteet ovat olleet ihan mielettömiä! Vaikka tänne olisi tullut puolijuoksua suoraan palaverista, niin työstressi unohtunut nopeasti, kun ikäihmisen kanssa onkin keskittynyt ihan täysin hetkeen. Läsnäolon voima yllättää monet, Holappa kertoo hymyillen.
– Eräskin osallistuja kertoi, että hän ei enää edes muista mistä asiasta niin kovasti stressasi ennen tänne tulemista. Huolet unohtuivat ja tilalle tuli hyvä mieli siitä, että pääsi tuottamaan iloa toiselle.
Työ auttamisen parissa ja mahdollistajana tuo merkityksellisyyden tunnetta ja palkitsee myös Holappaa.
– Parasta työssäni ovat monipuoliset projektit, joissa ihan konkreettisesti pääsee mahdollistamaan ihmisille erilaisia hyvää mieltä ja hyvinvointia tuottavia asioita.
Niihin kuuluu esimerkiksi kauppakeskus Ratinassa viime kesänä järjestetty suuri senioritapahtuma, jossa oli Johanna Debreczeni esiintymässä. Tarjolla oli myös tanssiopetusta.
– Paikalle oli rohkaistunut tulemaan eräs kellohameinen vanhempi rouva, jota tanssitettiinkin sitten oikein paljon. Hän totesi tapahtuman jälkeen iloisena, että se oli hänen elämänsä paras päivä.
Henkilöltä, joka on paljon päiviä jo ehtinyt kokea, se on paljon sanottu.
Ravintola Selman joululounas-hyväntekeväisyystapahtuma
Lue lisää TampereMission toiminnasta: https://tamperemissio.fi/
Ravintola Selma, Tuomiokirkonkatu 22
Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Kohokohdat.fi
Kuvat TampereMission toiminnasta: TampereMissio
View this post on Instagram






