KotiArkistoidut Raskasta yhdysvaltalaisrockia Olympiassa: Red, Keith Wallen, Park 7

[SU 23.10.] Raskasta yhdysvaltalaisrockia Olympiassa: Red, Keith Wallen, Park 7

Amerikkalainen Red-yhtye esiintyy Tampereen Olympia-korttelissa sunnuntaina 23. lokakuuta

Vuonna 2004 Nashvillessä perustettu yhdysvaltalainen suuria ja vaihtoehtoisia sävyjä sisältävää raskasta rockia soittava Red saapuu ensimmäiselle keikalleen Suomeen.

Koronatilanteen vuoksi keikka siirretään jo viidennen kerran. Red pistää Tampereen Olympia-korttelin kuumuudesta punaiseksi sunnuntaina 23. lokakuuta 2022. Jo aiemmit hankitut pääsyliput kelpaavat sellaisinaan uutena päivänä.

Red on kotimaassaan erittäin suosittu ja menestynyt yhtye. Kuusi albumia julkaissut ryhmä on ollut mm. kaksi kertaa Grammy-ehdokkaana ja noussut kahdella albumillaan Billboardin kymppikärkeen. Ja mikä merkittävintä, Red on niittänyt menestystä useissa kategorioissa ja ihmisryhmissä, mm. hard rockin ja christian rockin saroilla.

Redin seitsemäs albumi Declaration ilmestyi vuoden 2020 huhtikuussa. Orkesteri palaa halusta esittää myös sen materiaalia livenä, nyt kun keikkailu on jälleen mahdollista.

Illan avaa yhdysvaltalainen Keith Wallen sekä Park 7.

 

Tapahtumat > Festivaalit


Red (USA), Keith Wallen (USA), Park 7

 su 23.10.
 20:00
 Hintaluokka: alk. 25,50 €  Tiketti.fi
 Tapahtuma verkossa

 

Tapahtumapaikka


Olympia-kortteli

Olympia-kortteli
 Satakunnankatu 10
Tampere

 Hotellit läheisyydessä


Olympia-korttelissa ilonpito alkaa jo iltapäivällä, kun katutason gastropub-henkinen ravintola Muusa avaa ovensa. Viikonloppuna tarjolla on myös brunssia. Olympia-kortteli on joka päivä avoinna ja aivan yön pikkutunneille asti juhlitaan ohjelmailtoina, jolloin avataan ovet kokonaisuuden kruunaavaan Olympia-saliin. Tampereen liveklubiuutuus 2016 on myös loistava paikka erilaisiin tilaisuuksiin.

RAVINTOLAESITTELY

Lue aiheesta: Olympia-korttelin uusi viihdekokonaisuus

Olympia-kortteli KOHOKOHTIA

su 23.10. 20:00 Red (USA), Keith Wallen (USA), Park 7 Olympia-kortteli
to 27.10. 20:00 Erja Lyytinen – Waiting For The Daylight levynjulkaisukiertue Olympia-kortteli
pe 28.10. 20:00 Ensiferum Olympia-kortteli

KERRO MUILLEKIN



Ravintola Tampere kassajärjestelmä

Ravintolat Tampere – Dabbal Kitchen & Bar

karaokebaari Tampere

AJANKOHTAISTA

Lisää luettavaa
SINUA VOISI KIINNOSTAA

SOPP –pienpanimofestari palaa Tampereen Keskustorille kesällä 2026

Suomen suurin pienpanimofestari palaa oluen ystävien iloksi Tampereen Keskustorille...

Tamperen City Festivaalin lipunmyynti ennätysvauhdissa – kesälle tavoitellaan yli 40 festarikävijän rajaa

Elokuun lopussa järjestettävän Tampere City Festivalin liput ovat käyneet...

TTT-Klubin livekeikat 2026 – kevään kohokohdat

TTT-Klubin livekeikat tarjoavat tänä keväänä keikkaputken, joka painottuu viikonloppuihin. ...

Manserock tapahtumat Tampereella 2026 – Eput ja Mansen tähdet live-keikalla

Vuosi 2026 on monella tavoin merkittävä Manserockin historiassa. Eppu...