KotiArkistoidutKesäravintolat: Ravintola Kaisla paistattelee sataman auringossa jo viidettä kesää

Kesäravintolat: Ravintola Kaisla paistattelee sataman auringossa jo viidettä kesää

Mustanlahden Kaislassa on aurinkoinen ja rento satamatunnelma. Laituriin poikkeavat paatit tuovat mukanaan aina vain enenevässä määrin ruokailemaan etsiytyviä, mutta myös keskustan melskeestä hakeudutaan veden äärelle raikkaisiin tuuliin rentoutumaan. Perheen kanssa ja ilman.

Ravintola juuri vaihtunut lista on saanut annosarsenaaliinsa mielenkiintoisia uusia ruokia. Keittiömestari ja osakas Sanni Pirilä halusi tuoda listalle mm. kesäisen kevyen fenkolikeiton, joka tarjotaan grillattujen jättikatkaravunpyrstöjen kanssa. Sannin ehdoton suosikki uutuuksista on kuitenkin murea, bearnaisekastikkeen viehkeyttämä vasikka-annos.

– Vasikan entrecôte on todella mureaa ja mehevää, tosi laadukas raaka-aine.

Lista houkuttaa kokeilemaan myös raikkaita salaatteja, parmankinkkuun käärittyä broileria tai munakoiso-halloumiannosta, jonka listan läpi maistellut Perttu Mäkelä mainitsee vallan mainioksi kasvisruoaksi.

Lapsiasiakkaiden ei tarvitse syödä yhtään sen yksinkertaisemmin tai vaatimattomammista raaka-aineista valmistettua ruokaa kuin aikuistenkaan. Kuten Kaislassa kaikki muukin aina leivästä lähtien, valmistetaan myös lastenlistan annokset aivan itse alusta asti. Myös päivän kalaa on tarjolla, mistä näkee sen, ettei lasten makuhermoja aliarvioida tai -arvosteta.

Pian ravintolaan on myös tulossa totaalisen tuoretta, aivan kirjaimellisesti juuri järvestä nostettua eväkästä, kun Kylmäsavukeisari alkaa myydä satamassa verkoilla Näsijärvestä pyytämäänsä kalaa. Kesän ajan joka perjantai on kaupunkilaisille ehdottoman tuoretta kalaa tarjolla. Myös Kaisla aikoo ostaa sieltä järviherkkunsa kunnon satamaravintolan tapaan ja tarjota sitä päivän kalana.

– Se mikä on ollut aamulla järvessä ja verkoissa, on iltapäivällä jo pannun kautta pyörähtäneenä lautasella täällä meillä. Läheltä kalastetussa kalassa on aivan eri fiilis kuin kasvatetussa, ja vapaana kasvanutta kalaa sekä tarjoaa että syö hyvällä mielellä, Perttu toteaa.

Vaikka keittiö sulkee ovensa à la carte -listan annosten osalta varhaisemmin, on tapahtumailtojen huikopalaksi luvassa rouheita yöruoka-annoksia, kuten esimerkiksi listalta löytyvä Pulled Pork, ylikypsää revittyä possunpaistia leivän sisällä. Hieman katukeittiöteemaisia annoksia kelpaa maistella myöhäisnälän iskiessä vaikka esitysten lomassa, eikä kesken kaiken tarvitse lähteä keskustaan yöapetta ammentaamaan.

Ohjelmailtoina ruokailijoille ei ole sisäänpääsymaksua, joten kaikki herkut saa samaan rahaan. Pöytävaraus kannattaa tehdä hyvissä ajoin.

Artikkeli on julkaistu vuonna 2013

Teksti: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

KOTISIVUT
Toni Honko
Toni Honko
KOHOKOHDAT.FI, Lifestyle Media Oy, 040 591 8219, toni.honko@kohokohdat.fi

KERRO MUILLEKIN



Ravintola Tampere kassajärjestelmä

karaokebaari Tampere

AJANKOHTAISTA

Lisää luettavaa
SINUA VOISI KIINNOSTAA

Dabbalin Klassikkomenu tuo kesäihmisten lautasille lappilaisia klassikoita

Ravintola Dabbalin puuhiiligrilli hehkuu kuumana, kun keittiötiimi ammentaa sillä...

Konttori rakensi lasiseinäisen olutluolan – koko olutvalikoima nyt asiakkaiden silmien edessä

Olutravintola Konttori uudisti kylmiötilansa kerralla kansainväliselle tasolle. Lopputuloksena on...

Nanda Devi ei tingi aidoista mauista – Intialaisravintolan padat ovat porisseet yli 20 vuoden ajan

Näsilinnankadun 20-vuotias Nanda Devi kuuluu jo kaupungin klassikoihin. Perheomisteisella...