Tampereen ylpeys, Markus Pajakkalan luotsaama räjähtävä jazzrock japrogeryhmä Utopianisti julkaisee kuudennen albuminsa.

Tällä kertaa ammennetaan afro-vaikutteista armottoman rumpuvallin, brutaalin grooven, jazz-psykedelian, polyrytmisten kierrepallojen ja säälimättömien torvien johdattelemana. Uudessa 9-henkisessä yhtyeessä Tampereen kerma kohtaa tamperelaistuneet lyömäsoitinlegendat Ismaila Sanén ja Gilbert Kuppusamin. Utopianistin aiemmat inkarnaatiot ovat esiintyneet mm. Tokiossa, Meksikossa, Pori Jazzissa, Tampere Jazz Happeningissa ja kolmosen ratikassa Santalahdesta Hervantaan ja takaisin!
Ismaila Sané – perkussiot
Gilbert Kuppusami – perkussiot
Ville Hatanpää – rummut
Jaakko Luoma – basso
Anssi Solismaa – koskettimet
Matti Salo – kitara
Olli ”Trumpenator” Helin – trumpetti
Inari Ruonamaa – alttofoni
Markus Pajakkala – baritonifoni, huilu
Illan avaa toinen jättikokoonpano, Njet Njet 9. Vuonna 2015 toimintansa aloittanut yheksänhenkinen kokoonpano, jonka soitossa kuuluu jäsentensä laaja ja iloluontoinen suhde musiikkiin. Lähes kymmenvuotisen taipaleensa aikana nonetti on hitsautunut yhteen ja jalostanut oman persoonallisen mini big band -soundinsa.
– Yhtye tarjoilee kuulijalleen monisävyisen musiikkimaailman, jonka helposti lähestyttävän ulkokuoren alta paljastuu kuitenkin kerta kerralta uusia tasoja, kuvailee yhtyeen johtaja ja säveltäjä Ville Kyttälä.
.
Tapahtumat > Jazz
Utopianisti (levyjulkkarit) + Njet Njet 9
la 31.8.
20:00
Hintaluokka:
Tapahtuma verkossa
Tapahtumapaikka
![]() |
G Livelab Tampere G Livelab Tampere Tampere 33210 Hotellit läheisyydessä ![]() |







