Rosita Luu keikat Tampere

Uuden levyn julkaisua juhliva Rosita Luu sekä Ninni Forever Band hurmaavat yhteisessä keikkaillassa G Livelabissa syyskuun loppupuolella.

Rosita Luu on omaehtoinen, omia kinttupolkujaan kulkeva artisti, jonka albumeilla on voi kuulla kaikuja laajasti musiikin eri tyylilajeista. Monipuolisuus ja uteliaisuus lauluntekijänä ovatkin vahvojen sanoitusten ohella Rosita Luun tavaramerkkejä. Lyriikoiden pohjavire on ihmisyyttä, erheitä ja isoja tunteita syvästi ymmärtävä, eikä Rosita Luun maailmassa mikään ole mustavalkoista tai pyhää.

G Livelabissa juhlitaan Rosita Luun neljättä levyä. Albumilla liikutaan yöllisissä mielenmaisemissa. Levy julkaistaan syksyllä 2024 Playground Musicin kautta. Albumi esittelee aiempaa vapautuneemman Rosita Luun omalaatuisen maailman.

Illan avaa Ninni Forever Band. Yhtye tekee musiikkia, joka samalla iskulla pakottaa tanssilattialle ja pysäyttää ajattelemaan. Se on riemukkaasti surumielistä ja energisen levollista. Se on kiiltävän viileää maailmanluokan hittimusaa ja nukkavieru vanha ystävä jota tahtoo halata. Se on puupäisen simppeliä ja hämmentävän monimutkaista. Se on hupsua ja syvällistä, se on arkista ja yliaistillista, se on kotikutoista ja valmista stadioneille. Juuri kun luulet kukistaaneesi sen analyyttisellä kuuntelulla, se lyö pöytään kortin jota järki ei tunnista. Kuten paras ja kiinnostavin pop-musiikki aina, se pakenee määritelmiä.

Tapahtumat > Keikat


Rosita Luu (levyjulkkarit) + Ninni Forever Band

  la 21.9.
  20:00
  Hintaluokka: 
  Tapahtuma verkossa

 

Tapahtumapaikka


G Livelab Tampere G Livelab Tampere
 G Livelab Tampere
Tampere
33210

 Hotellit läheisyydessä

G Livelab Tampere KOHOKOHTIA

la 21.9. 20:00 Rosita Luu (levyjulkkarit) + Ninni Forever Band G Livelab Tampere
ke 25.9. – la 28.9. 12 Points -jazzfestivaali G Livelab Tampere
ke 25.9. 19:00 12 Points -jazzfestivaali: Emmeluth’s Amoeba (NO) Inui (FR) Fixity (IE) G Livelab Tampere
to 26.9. 19:00 12 Points -jazzfestivaali: Karmen Rõivassepp Quartet (DK) Beyond (LT) Invisible Painters (IT) G Livelab Tampere
pe 27.9. 20:00 12 Points -jazzfestivaali: Emmeluth’s Amoeba (NO) Inui (FR) Fixity (IE) G Livelab Tampere
la 28.9. 19:00 12 Points -jazzfestivaali: TamTam (EE) /kry (AT) Sc’ööf (CH) G Livelab Tampere
MAINOS