KotiRavintolat TampereKaturuokaYli 10 vuotta toiminut Jörn's Döner on saanut kebabkansan polvilleen Laukontorilla

KEBAB TAMPERE

Yli 10 vuotta toiminut Jörn’s Döner on saanut kebabkansan polvilleen Laukontorilla

Jörn’s Döner alkoi puhuttaa ja kohisuttaa ruokakansaa jo kauan ennen Laukontorille ilmestymistään. 2015 vuonna berliiniläistyylisiä ja edukkaita dönereitä taituroiva kebabkikkari on syyhkäisi aikoinaan  suorilta suosion aallonharjalle.

Kebab Tampere - Jör's Döner - Katuruokaa satamassa

Mahtavan alkukohun saatteleman kebab-kiesin annosten kysyntä on ollut siinä määrin mittava, että jono on luikerrellut pitkänä ja raaka-aineet loppuneet monena päivänä kesken joidenkin jonottaneiden jäädessä nuolemaan näppejään. Niin kävi myös meille, mutta jututimme suosion yllättämää ravintoloitsija Veli-Pekka Virtasta kuitenkin paikalle päädyttyämme.

– Jono ei tunnu loppuvan edes tekemällä, kertoo suosion yllättämä Virtanen.

Jörn’s Dönerin kebab on hyvin perinteinen, mutta dönerin suhteen pyörää ei tarvitsekaan keksiä uudelleen. Jörnin leipä pariloidaan ja kastikkeet laitetaan pohjalle, toisin kuin monessa muussa suomalaisessa kebab-paikassa. Tuhdit soosit eivät myöskään kostuta leipää pesusieneksi. Sitten sisään kauhotaan erilaisia salaatteja ja kanaa tai lämpimiä kasviksia sekä fetaa. Lopuksi vielä tiraus sitruunaa.

Ranskanleipätyyppinen kätkö täytteille tulee Royal Bakerylta mittatilauksesta leivottuna. Muuten kaikki tehdään itse kanavarrasta myöden. Kunnon berliiniläiseen tyyliin.

– Olen käynyt Berliinissä muutamaan otteeseen, kahdeksan vuotta ensimmäisen kerran. Siellä innostuin heidän döneristään. Tykkään Berliinin vapaasta tunnelmasta. Ja nyt on tullut käytyä vähän vakoilemassakin, Virtanen naurahtaa.

Tyylivaikutteita on haettu mm. Berliinin kulttikebabilasta, Mustafa’s Gemüsedöneristä.

Mutta mitä tapahtuu syksyn saapuessa? Jääkö kebabkansa herkkuja vaille seuraavaan suveen saakka?

– Jos tässä nyt meininkiä riittää, niin alamme etsiä kivijalkapaikkaa syksyksi. Mutta elo- ja syyskuun ainakin pystyy olemaan tässä vaunulla. Katsotaan nyt onko tämä pelkkää alkuhuumaa vai jatkuuko tämä, Virtanen toteaa vaatimattomasti.

Kivijalkaravintolassa olisi etunsa myös juomapuolen suhteen. Sillä mikäpä dönerin kanssa paremmin sopisi kuin kylmä olut? Samaa mieltä on myös Virtanen. Mutta maistuu se maitokin. Sitä ja limpparia saa nyt kiesiltä. Ja niitä dönereitä. Kanadöner irtoaa 6 eurolla ja kasvisversio 5 eurolla. Limsa kustantaa 1,5 euroa ja maito 1 euron.

Tämä artikkeli on ensijulkaistu vuonna 2015 ja vuonna 2026 on menossa jo 11. vuosi. 

Löydät lisää katuruokapaikkoja Tampereella sivujamme selailemalla.

Jörn’s Döner -kotisivu

Jörn’s Döneristä ruokakuvien kera Savusuolaa-blogissa: Savusuolaa – Jörn’s Döneriä kannattaa jonottaa, satoi tai paistoi

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

Hakusanat: Kebab Tampere

jörns-döner-kioski

Toni Honko
Toni Honko
KOHOKOHDAT.FI, Lifestyle Media Oy, 040 591 8219, toni.honko@kohokohdat.fi

KERRO MUILLEKIN



Ravintola Tampere kassajärjestelmä

Ravintolat Tampere – Dabbal Kitchen & Bar

karaokebaari Tampere

AJANKOHTAISTA

Lisää luettavaa
SINUA VOISI KIINNOSTAA

Sadeillan tekemistä Tampereen Tammelassa

Mitä tehdä Tampereen Tammelassa sadepäivänä? Tunnelmallisia ravintoloita, keikkoja, pienpanimomeininkiä...

Schnitzelhaus avaa oven ja hanat saksalaisen vehnäoluen monipuoliseen maailmaan – Vehnäolutviikot 3.7.–26.7.

Vehnäolut kuuluu Keski-Euroopan arvostetuimpiin oluttyyleihin, mutta Suomessa sen monipuolisuus...

3 viiniä ja 3 tapasta – viinitasting on hyvä esimerkki edullisesta elämyksellisyydestä Tampereen viinibistroissa

Tampereen Kauppakadun viinibistro Winebistro 1910 on järjestänyt vuoden 2026...

Teatterin Terassi palautti yhden Tampereen kaivatuimmista ja aurinkoisimmista terasseista

Tampereen Teatterin edustalla paistatellaan taas ruoan, juomien ja hyvän...