D.O.P.A. on kitaravirtuoosi Timo Kämäräisen perustama nelihenkinen yhtye, jota tähdittävät erityisesti jazzpiireistä tunnetut muusikot basisti Juho Kanervo, rumpali Tuomas Timonen ja pianisti Alexi Tuomarila.
Kämäräinen on uransa aikana ehtinyt toimia freelancer- muusikkouden lisäksi myös säveltäjänä sekä taiteellisena tuottajana ja hänet tunnetaan muun muassa myös Olavi Uusivirran yhtyeen pitkäaikaisena kitaristina.
Yhtyeen instrumentaalimusiikissa yhdistyvät muusikoiden moniulotteinen genretausta, joka tuo kappaleisiin soitannollisesti vaikuttavia elementtejä. Mukaansatempaavassa musiikissa on kuultavissa niin progea, jazzia kuin elektropoppia ja se tuo Suomen musiikkimarkkinoille kiehtovan ja ennakkoluulottoman uuden lisäyksen.
Yhtyeen debyyttisingle Laertes in love julkaistiin 15.3.2024 ja esikoisalbumi Vivid Dreams ilmestyi 20.9.2024.
Illan avaa Viive. Bändin ydinkaksikon muodostavat multi-instrumentalisti Antti Niiranen sekä laulaja ja kosketinsoittaja Riikka Suutari. Kaksikko tutustui toisiinsa kymmenen vuotta sitten lukiossa. Vuosien varrella he ovat muun muassa soittaneet indieyhtyeiden covereita pikkukaupunkien keikkapaikoilla, ja tästä kehittynyt ystävyys ja yhteinen rakkaus jazziin tuotti lopputulokseksi debyyttialbumin Sen jälkeen kun, jonka tamperelainen Mustik Motel -levy-yhtiö julkaisi lokakuussa 2024.

Tapahtumat > Jazz
D.O.P.A. + Viive
to 20.2.
19:00
Hintaluokka: Standard 27 €
Tapahtuma verkossa
Tapahtumapaikka
![]() |
G Livelab Tampere G Livelab Tampere Tampere 33210 Hotellit läheisyydessä ![]() |
SYÖ TÄÄLLÄ
Keikan jälkeen monille tulee nälkä. G Livelabin lähettyviltä löytyy Tammerkosken kaupunginosan parhaat yöruokapaikat, jotka tarjoavat yökiitäjälle ruokaa jopa keskiyön jälkeenkin. Katso tästä G Livelabin läheisyydestä löytyviä myöhäisillan ravintoloita.
YÖVY TÄÄLLÄ
Yhdistä livemusiikkielämykseen yöpyminen. Tampereen keskustan hotellit löydät majoitussivuiltamme








