Haluatko seikkailla melkein kuin Katto-Kassinen kaupungin kattojen yllä? Finlaysonilla se onnistuu! Kattokävelystä ja komeista maisemista yli kaupungin on mahdollista nauttia kahta eri kattokävelyreittiä hyödyntäen. Kesäksi 2025 katolle saa jo lippuja ennakkovarajan eduin. Ensimmäinen varattava päivä on pääsiäisviikonlopun lauantaina 19.4.

Upeimmat valokuvat ja selfiet otetaan tänäkin kesänä Finlaysonin alueen katoilta. Suomen ensimmäisellä kattokävelyllä pääsee ihailemaan maisemia paikoista, joihin ei aiemmin ole tavallisella matkailijalla ollut pääsyä.

Finlaysonin alue, Cafe Katto Tampereella
Cafe Katto on ravintola Tampereen kattojen yläpuolella. Kuva: Kohokohdat.fi

Kattokävely on uudistui viime kesään 2024 ja Roof Walk Finlayson sai enemmän tilaa. Se kiertää nykyisin koko katon ympäri, tarjoten maisemia kaikkiin ilmansuuntiin. Kierroksen saa myös tampereenkiälisenä.

Kattokävelyn järjestämisestä vastaa Amazing City Oy, jonka yrittäjä Närvänen kertoo, ettei vastaavaa ole aiemmin Suomessa järjestetty.

– Meitä lähinnä kattokävelytoimintaa löytyy Tukholmasta ja Pietarista. Tukholmasta virallisesti ja Pietarista erittäin epävirallisesti.

Varsinaista seikkailureittiä pitkin kävellään turvavaljaita käyttäen oppaan johdolla. Kierrokset sujuvat tallustellen pitkin kattojen huoltoreittien uusia kattosiltoja. Samalla saa ihailla aimo annoksen Tammerkosken koskimaisemia ja saa samalla mielenkiintoista tietoa Finlaysonin alueen historiasta.

Katolle ja kahvilaan noustaan hissillä Finlayson Media 54 -aukion hissillä. Hissit löytyvät lasioven takaa.

HYVÄ TIETÄÄ Finlaysonin alueella on paljon ravintoloita, koettavaa ja nähtävää. Tampereen isoimman elokuvateatterikeskuksen ja alueen museoiden lisäksi kesällä alueella on taidetta ja ulkoilmakonserttejakin. Kesään 2025 avaavan Uumen-pienhuonehotellin varauskalenteri on avooinna, ja yöpymisiä on mahdollista varata perjantaista 30.5.2025 alkaen aina vuoden loppuun asti.

Katso Finlaysonin ravintolat

Lisätietoa ja liput kattokävelylle: www.roofwalk.fi

MAINOS