KotiBaariHuurupiilosta on hyvä startata tutustuminen Kalevan yöelämään

Kalevan vanhimmat osat on vuosien varrella kokeneet nostalgisoitumista. Täällä on vielä aistittavissa aika, jolloin Juice oli nuori.

Huurupiilosta on hyvä startata tutustuminen Kalevan yöelämään

Tampereen kaupunginosista Kaleva on tutustumisen arvoinen, jos pitää viikonloppuisin elämänläheisestä ja perinteisemmästä tamperelaismenosta.

Huurupiilon tupakkapaikka ja julkisivua.

Nyyrikintiellä on kaksi ravintolaa, jotka ovat molemmat klassikoita. Coussicca on ravintola, jossa Juicen ruokatoiveet näkyvät vieläkin listalla. Maaliskuun 2023 viimeisenä viikonloppuna ravintola tosin oli remontissa. Huurupiilo on edelleenkin kukoistuksessaan. Meininki on rentoa ja aika on pysähtynyt jonnekin 70–80-lukujen luuppiin.

Huurupiilon seuraava tapahtuma

Huurupiilon stand up -klubi: Uusien juttujen ilta
 ma 24.8. 19:00

Huurupiilon stand up -klubi: Uusien juttujen ilta

Tampere Huurupiilo
Huurupiilon stand up -treeniklubi teki viime vuoden keväänä, maaliskuussa 2025...


Aikamatka näkyy ja kuuluu myös musiikissa, sillä Huurupiilossa soitetaan vanhoja kunnon LP-levyjä sekä vähän vanhemmanmallista musiikkia livenäkin. Uskomatonta, että Huurteessa on näin aktiivista soitantaa! Kun päivän bluesbändi levittelee ennen keikkaa soittovermeensä ravintolaan, koko huoneen lattia-ala täyttyy.

Kalevan parhaat ravintolat - Huurupiilo Tampere
Huurupiilon uusin ravintoloitsija soittaa vinyylejä.

Ruokaa Huurupiilossa saa vain tilaamalla talon ulkopuolelta. Niin tekee pubin uusi isäntä Jarkko Virtanenkin. Mutta olutvalikoimassa on kiintoisia erikoisuuksia, vaikkei valikoima laaja olekaan. Tutustumiskäynnillä leppoisasta tunnelmasta sai nautia paikallisen pienpanimo Cask Room Tampereen meksikolaistyyppisen oluen, jonka lasin reunaan sipaistaan sitruunamehukiinnityksellä chilisokeria. Oluita löytyy perusvalikoimasta ympäri maailman sekä joitakin kotimaisia pienpanimo-oluita, kuten muun muassa Mallaskuun Panimon lager. Itse valitsin hyvän IPA:n. Nimeä en tullut painaneeksi mieleen.

Tunnelma on alkuillasta leppoisaa. Tässä on juuri hyvä esimerkki sellaisesta pubista, jonne kannattaa poiketa vaikka yksinkin. Juttuseuraan on aika lailla helppo päästä mukaan ja tälläkin kertaa saatiin hauskat jutut aikaiseksi.

 

Lue myös

50-vuotiaan Coussican suosikkiannos syntyi kokin yllätyksenä Juicelle

KERRO MUILLEKIN



Ravintola Tampere kassajärjestelmä

karaokebaari Tampere

AJANKOHTAISTA

Lisää luettavaa
SINUA VOISI KIINNOSTAA

2 h + k sai Olohuoneen – Uusi baari keskittyy oluisiin, kuohuviineihin ja myy kuplivaa myös hanasta

Aleksanterinkadun klassikkoravintola 2 h + k sai uuden Olohuoneen,...

Tapahtumien Yönä Panimoravintola Plevnan leffatunnarispesiaali on nyt TV-tunnarispesiaali

Tamperelaisen DJ Juissin viime kesiltä tuttu Vinyyliveranta viihdyttää tänäkin suvena Panimoravintola Plevnan katetulla...

Konttori rakensi lasiseinäisen olutluolan – koko olutvalikoima nyt asiakkaiden silmien edessä

Olutravintola Konttori uudisti kylmiötilansa kerralla kansainväliselle tasolle. Lopputuloksena on...

Sadeillan tekemistä Tampereen Tammelassa

Mitä tehdä Tampereen Tammelassa sadepäivänä? Tunnelmallisia ravintoloita, keikkoja, pienpanimomeininkiä...