Tullikamarin naapurissa sijaitseva Gastrobaari Tisle uudistui ja muutti hieman nimeäänkin. Jatkossa Tisle painottaa makumatkallaan kalaruokia ja cocktaileja. Ravintolan keittiössä halutaan yhdistää skandinaaviset vivahteet yllätyksellisiin raaka-aineisiin ja tinkimättömään gastronomiaan.

Suomen kokkimaajoukkueestakin tunnettu keittiömestari Jarmo Räisänen vie uudistunutta Tislettä modernin pohjoismaisen keittiön suuntaan. Kuva: kohokohdat.fi

Pöytävaraukset uuteen Tisleeseen: Quandoo.fi

Vahvasti kalaravintolan suuntaan uudistuvassa Tisleessä on lähikalan lisäksi tiedossa muun muassa vahvempia merenmakuja ennakkoon varattujen osteri- ja äyriäisiltojen muodossa.

Tisle pudotti nimestään ”gastrobaarin” pois. Vaikka juomien iso merkitys ravintolassa pysyy ja muuntautuukin, tiedossa on iso muutos palvelukokonaisuuteen.

– Uudistunut Tisle on moderni pohjoismainen ravintola, jonka ruokalistalla pääosassa ovat vastuullisesti kasvatetut ja pyydystetyt järvikalat sekä merenelävät. Lupaamme, että ravintolassa näkyy myös ennakkoluuloton luovuus – meillä voit saada sellaisia makuelämyksiä, joita et ole ennen kokenut. Tahdomme tarjota kaupungin parhaat kala-annokset, kuvailee ravintolan keittiöpäällikkö Jarmo Räisänen.

Kalat ravintolaan tulevat suoraan kalastajilta Näsijärvestä ja Pyhäjärvestä sekä Nygreniltä, joka on tärkeä yhteistyökumppani muun muassa ravintolan osteri- ja äyriäisiltojen järjestämisessä.

Palvelumallin  muutoksessa  haluamme vastata asiakkaidemme toiveisiin. Tisle tiputti nimestään gastrobaarin pois, sillä nyt ruoat ja juomat voi tilata baaritiskin sijaan pöytiintarjoiltuina, kertoo Räisänen.

Fine diningista ei kuitenkaan ole kyse jatkossakaan, vaikka saataville tulee menukokonaisuuksia.

Tiimiä täydentää edelleen vahvalla osaamisellaan Jukka Salmela, jonka moni muistaa Tammelan suositusta Kalakokit-ravintolasta.

– Teemme yhteistyötä paikallisten tuottajien kanssa ja suosimme lähellä kasvatettuja raaka-aineita. Kiinnostus ruoan alkuperää kohtaan on nykyisin suurta. Asiakkaat tahtovat tietää, mistä kala on pyydetty tai kuka on viljellyt sen lisukkeena tarjotut kasvikset ja juurekset, Salonen toteaa.

Järvien ja merien antimien lisäksi Tisleen ruokalistalta löytyy aina lihaa, kasvisannoksia ja erityisruokavalioihin sopivia vaihtoehtoja.

Laadukkaat tisleet nostavat ravintolakokemuksen uudelle tasolle

Uudistuneen Tisleen ruokalistalla pääosassa ovat vastuullisesti kasvatetut ja pyydystetyt järvikalat sekä merenelävät. Kuva: Jarmo Räisänen

Kalaruokien lisäksi Tisle hemmottelee nimensä mukaisesti asiakkaita ensiluokkaisilla cocktaileilla. Ravintolan listalta löytyy esimerkiksi ginejä ja viskejä – eikä huolellisesti valikoituja viinejä ja alkoholittomiakaan vaihtoehtoja sovi unohtaa.

– Ravintolaan ei tarvitse välttämättä tulla ruokailemaan pitkän kaavan mukaan, vaan meillä voi piipahtaa myös ohimennen lasillisella. Tisle on jo tullut monille tunnetuksi erinomaisesta pontikastaan, ja sitä tarjoilemme tietysti jatkossakin. Meille voi tulla istumaan iltaa esimerkiksi ennen Pakkahuoneen, Tampere-talon tai Nokia Arenan kulttuuritapahtumia, kuvailee ravintoloitsija Janne Salonen.

Keittiöpäällikkönä toimiva Jarmo Räisänen on työskennellyt aikaisemmin suomalaisissa huippuravintoloissa, kuten Roux’ssa ja Mäntän Klubilla. Hän on kartuttanut ammattitaitoaan myös brittiläisen St. Andrews Old Course Hotelin tasokkaissa Road Holessa ja Swilcan Loftissa.

Asemanseudun ruoka- ja kulttuurikylä vahvistuu

Uudenlainen kalaravintola vahvistaa ruoka- ja tapahtumaelämysten keskittymää Tampereen rautatieaseman ympäristössä. Tislettä pyörittää Tullin Ravintolat Oy, jossa on mukana myös Tampereen Kulttuurikamarin yrittäjä Tero Viikari.

– Tullikamarin ja Tavara-aseman asiakkaat arvostavat varmasti mahdollisuutta pistäytyä uudessa, kiinnostavassa ravintolassa ennen keikkailtaa. Matkailijoiden näkökulmasta puolestaan on kätevää, että rautatieasemalta pääsee vain parissa minuutissa monipuolisten ruoka- ja kulttuurielämysten ääreen. Uskommekin, että uudistunut Tisle vahvistaa Tullin alueen vetovoimaa entisestään, Viikari toteaa.

Tullintorin katutasossa sijaitseva Tisle on auki keskiviikosta lauantaihin. Ravintolassa on tilaa noin sadalle asiakkaalle, ja sen voi varata myös yksityistilaisuuksia varten. Suosittelemme pöytävarauksen tekemistä.

Pöytävaraukset uuteen Tisleeseen: Quandoo.fi

Juttua päivitetään ja se täydentyy vielä

Lue myös

Gastrobar Tisle tarjoilee pontikkaa laseissa ja lautasilla

Gastrobar Tisle, Tullikatu 6, 33100 Tampere

https://tisle.fi

Nykymuotoinen Tisle sulkee ovensa lauantain 17.6.2023 jälkeen, ja uudistunut ravintola toivottaa asiakkaat tervetulleiksi perjantaina 30.6.2023.

Varaa pöytä