Kevättä on jo ilmassa, joten Finlaysonin Palatsin kausimenukin on vaihtunut raikkaammaksi, keveämmäksi…ja pupuisaksi. Pääruokana maistellaan nimittäin tällä kertaa mouhijärveläistä, luonnonmukaisesti sekä erittäin ekologisesti kasvatettua kania. Herkän ja mehevän makuinen pupu saapui ravintolaan ensin asiakkaan toiveesta.

Lähikani tarjotaan muhennoksen muodossa sitruunarisoton kaverina. Keväisen kevyt annos vie ajatukset jo aurinkoon. Samoin tekevät myös alkuruokana tarjottava kylmäsavulohinen parsa sekä raparperinen jälkihyvä.
Italialaisia viinierikoisuuksia ensimmäisenä Suomessa

– Angoris on todella vanha ja maineikas viinitila. Se on vielä oikea pioneeri alueensa viinintuottajien joukossa, sillä se on ensimmäisenä alkanut itse pullottaa viinejä 1940-luvulla. Friulin viinialueen tuotteet ovat silti Suomessa vieläkin aika harvinaisia, Nieminen toteaa.
Nykytutkimusten valossa Friulissa on muuten siemailtu viiniä jo ennen kuin ensimmäinen viiniköynnös kulkeutui Ranskan puolelle. Kyseessä on siis historiallinen ja varsin laadukas viinialue. Myös Tenuta di Angoriksella on pitkä historia. Vuonna 1648 perustetun tilan linnamainen Villa Locatelli on on asuttanut Itävalta-Unkarin aikaan kuninkaallisia. Siellä on myös kuvattu Fellinin elokuvaa Jäähyväiset aseille.
Weingut Kornellin pikkuinen viinitila taas sijaitsee Alppien etelärinteillä Settequercessa, ikiaikaisella viininviljelyalueella. Tilan omistajan suvussa viiniä on valmistettu aina 1500-luvulta asti.
Kausimenu 43e
Tuoretta parsaa ja kylmäsavustettua lohta Pesto Rosso
Cosmas Sauvignon Blanc 2014 9,40 €/16 cl
Weingut Kornell, Selterquerce. DOC Alto Adige
Casserole Mouhijärven luomukanista
Sitruunarisottoa
Angoris Pinot Grigio 2014 9,60€/16cl
Tenuta di Angoris, Cormons, DOC Isonzo del Friuli
Raparperipaistos ja vaniljajäätelöä´
Aleatico Sovana 2013 8,00/8cl
Aldobrandesca, Sovana, Etelä-Toscana
Kausimenun lisäksi myös à la carte on voimassa normaalisti.
Eko-asiaa Kaniculture-kanista:
Paitsi että kanit lisääntyvät kuin kanit, ne myös kasvavat nopeasti ja jättävät ainoastaan pienen hiilijalanjäljen – ravinnoksi kun käy pääasiallisesti tuoreoras sekä heinä. Väljissä tiloissa laumoineen pompotellut pupu on valmis pataan kolmen kuukauden iässä, jolloin siitä saadaan lihaa noin pari kiloa. Hyötysuhde on huomattavasti parempi kuin esimerkiksi naudanlihalla. Lisäksi kaninkasvattamisesta ei synny metaanipäästöjä, kuten monista muista tuotantoeläimistä. Pupua voi siis pistellä poskeensa hyvällä omallatunnolla myös ekologisista näkökulmista asiaa tiiraillen.
Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy









