KotiRavintolat TampereDabbalin uudistunut yllätysmenu 3:n ja 5:n ruokalajin mittaisena – myös alkoholittomin juomakumppanein

Dabbalin uudistunut yllätysmenu 3:n ja 5:n ruokalajin mittaisena – myös alkoholittomin juomakumppanein

Dabbalin uudistuneella yllätysmenulla komeilee esimerkiksi riekko tartaletin muodossa.

Vaikka Lapland Hotels kokkaa pohjoisia makujaan Tampereella nyt kahden ravintolan voimin, ovat kumpikin omanlaisiaan lappilaista ruokamagiaa lautasille laativia ravintoloita. Dabbal Kitchen & Barin valttikortti on viimeisen päälle viritetty yllätysmenu.

Dabbalin suosittu yllätysmenu on uudistunut tarjoten nyt sekä kolmen että viiden ruokalajin mittaisen annoskokonaisuuden. Illastaa voi siis joko pitkän kaavan mukaan makujen äärellä viipyillen tai hieman lyhyemmin nautiskellen.

Eläväisen yllätysmenun annokset valmistetaan usein melko pienienkin erien huippulaadukkaista pohjoisen raaka-aineista. Niistä kovin montaa ei keittiömestari Janne Kostamo suostu paljastamaan, yllätys kun kyseessä on, mutta jokusen kuitenkin.

– Sieltä löytyvät nyt mielestäni ne kaikki parhaat pohjoisen raaka-aineet, kuten esimerkiksi kuningasrapu, kaskinauris, matsutake sekä ansapyydetty riekko. Tätä yllätysmenua kelpaa kyllä rummuttaa, toteaa Kostamo innostuneena.

Kuhaa ja kuningasrapua.

Annoksille on valikoitu tuttuun tapaan suositusviinikimara, mutta nyt valittavana on vieläpä niin sanottu premium-viinipaketti juhlavampaa illastusta ajatellen. Lisäksi yllätysmenulle on suunniteltu alkoholiton juomapaketti, joka on Michelin-tähdenkin keittäneen ja villiyrtteihin syvästi perehtyneen Jouni Toivasen käsialaa. Suoraan Suomen luonnosta ammentavasta mehupaketista löytyy esimerkiksi puolukka- ja kuusikefiiriä, herukka- ja herukanlehtikefiiriä sekä omena- ja kamomillakombuchaa.

– Emme halunneet tarjota alkoholittomia viinejä, vaan nimenomaan mehuja. Niiden avulla mukaan voidaan tuoda juuri niitä meidän makujamme, vaikka monet mehuista ovat yllättävän viinillisiä. Esimerkiksi herukka- ja herukanlehtikefiiristä tulee mieleen sauvignon blanc, Kostamo kuvailee.

Myös à la carte on uudistunut saaden Kostamon mukaan bistrohenkisemmän muodon. Listalta voi valikoida annoksia nälän ja mielitekojen mukaan esimerkiksi Lapin makupaloista salaattiin tai poronkäristyksestä Dabbalin burgeriin.

Tämä juttu on kirjoitettu keväällä 2022 ja kertoo esimerkinomaisesti, miten yllätysmenu ravintolassa toteutuu

Teksti: Lifestyle Media Oy
Annoskuvat: Oskari Lilja

Ronja Honko
Ronja Honko
Ronja Honko, Lifestyle Media Oy.

KERRO MUILLEKIN



Ravintola Tampere kassajärjestelmä

karaokebaari Tampere

AJANKOHTAISTA

Lisää luettavaa
SINUA VOISI KIINNOSTAA

Hans Välimäki saapuu ravintola Koskeen – keittiömestarin Menu d’Automne tuo kulinaristit yhteisiin pöytiin 3.10.

Hans Välimäki saapuu keittiömestarivierailulle Tampereen ravintola Koskeen lauantaina 3....

Kahvila Laikku avautuu syksyllä Tampereen G Livelabista tutun huipputiimin operoimana

G Livelab Tampereen ja Nekalabin operaattori avaa kahvilan Kulttuuritalo...

Bistro Henriks ja Heart of Spain pintxokilpailun 2026 voittoon

Tamperrada-pintxofestivaalin yksimielinen ammattilaisraati rankkasi kisan voittajaksi Bistro Henriksin Possumunkki...