Hiedanrannan alueella, Lielahden kartanossa palveleva Café Kartano tarjoilee brunssia lauantaisin ja sunnuntaisin. Tapetteja ja astioita myöden vintage-henkisessä kartanokahvilassa on aivan omanlaisensa tunnelma viettää viikonloppua brunssimakujen äärellä. Ikkunoista ja terassilta avautuu kaunis puisto- ja Näsijärvinäkymä.

Café Kartanon brunssi on eläväinen, mutta tyypillisesti kokonaisuuteen kuuluu muun muassa tuoretta leipää erilaisine täytteineen, Cocotte-shaksuka, pekonia ja kasviksia, jogurttiannos, fruitie sekä jälkiruoka. Tarjoiluastiat ovat kaikki eri paria, ravintoloitsija Christina Suomisen itse kirpputoreilta metsästämiä aarteita.

Brunssin antimet valmistuvat hyvin pitkälti kahvilan omassa keittiössä Suomisen itsensä leipomana ja kokkaamana, mutta hän hyödyntää myös paikallisten yhteistyökumppaneiden osaamista. Esimerkiksi granola on Ville Wikstedtin valmistamaa.

– Brunssi on saanut todella hyvän vastaanoton, ja paikat ovat täyttyneet nopeasti. Kerran tuli vielä vettä ihan taivaan täydelta, mutta täällä sisällä oli hyvä tunnelma, Suominen kuvailee iloisena.

Jos sää antaa myöden, on ulkonakin mahdollista ruokailla.

Café Kartano sijaitsee Lielahden kartanossa, Hiedanrannan kulttuuri- ja tapahtuma-alueella aivan Näsijärven rannalla. Kahvilan ikkunoista ja terassilta on kauniit puisto- ja rantanäkymät.

Christina Suominen on yksi Suomen nimekkäimmistä sommeliereista, ja kahvilan viinivalikoima tasokas, joten esimerkiksi lasillinen kuplivaa kannattaa tilata brunssin alkuun.

Café Kartano tarjoaa myös lukuisia erilaisia ja eri tavoin valmistettuja kahveja. Käytössä ovat muun muassa espressokone, perkolaattori, pressopannut ja cold brew -kannut. Kahvilan erikoisuus on pour over -menetelmällä valmistettava eli käsin suodatettu kahvi.

​Brunssikattauksia on lauantaina kello 11 ja 12.30 ja sunnuntaina kello 12. Pöytävaraus tehdään sähköpostilla cafekartano@gmail.com tai instagramin kautta yksityisviestillä viimeistään edellisenä päivänä.

LUE LISÄÄ: Café Kartano

Kotisivut, Tehdaskartanonkatu 38, Hiedanranta, Tampere

Teksti: Ronja Honko, Kohokohdat.fi
Kuvat: Kohokohdat.fi

Christina Suominen kaataa kahvia ja viiniä Näsijärven rannalla – Café Kartano avautuu Lielahden kartanoon

MAINOS