MAINOS
Koti TEEMANA Pienpanimo-oluet

TEEMANA: Pienpanimo-oluet

Ravintola UkkoMetsosta, Kerholta, Pub Carlosista ja Pispalan Pulterista saa nyt sesongeittain vaihtuvaa talon olutta joka on tehty Kylmäkoskella Hopping Brewsters panimolla. Idea omasta oluesta on ollut vireillä jo jonkin aikaa ja yhteistyö saatiin mukavasti alulle panimovierailun merkeissä. Panimon tuotteet ovat saaneet suuren suosion ravintoloissa ja oman oluen haluttiin toki olevan paikallista käsityötä.
Otavalankadun Gastropub Nordicin antimien ääreen osaavat suunnistaa erityisesti monet hyvien pienpanimo-oluiden makuihin mieltyneet. Olutravintolan ovat hyväksi havainneet myös kaupungin olutharrastajat, jotka palkitsivat ravintolan Kultaisella Humalalla.
Todellinen uutuus on uusi kylmäkoskilainen mikropanimo Hopping Brewsters.
UkkoMetso ja Pub Kahdet kasvot viettävät yhteistyössä pienpanimoviikkoja, joiden aikana asiakkaat pääsevät maistelemaan harvinaisempienkin kotimaisten pienpanimoiden tuotteita.
UkkoMetson teemaviikot jatkuvat nyt pataviikoilla maaliskuun ajan. Tarjolla on viikottain vaihtuvat kaksi pataruokaa sekä kasvisvaihtoehto. Tulevina viikkoina maistellaan lihaisia patoja mm. lampaasta, hirvestä ja kaniinista.
Nordic uudistaa ruokalistaansa lisäten annoksia kevään kuluessa. Maaliskuusta alkaen joka kuukausi valikoimaan ilmestyy uusi annos, joka myös jää listalle. Ensimmäisenä liitutaululistalle tiensä vinkaisee villisika, jota on hauduteltu Nordicin keittiön uunissa yön yli, vähintään 12 tunnin ajan.
Blinit ovat myös ravintola UkkoMetsossa sydäntalven herkkua, jotka juontavat juurensa slaavilaisesta perinteestä. UkkoMetsossa blinejä on saatavilla helmikuun puoliväliin saakka.
UkkoMetson ruokalista uudistui 5.11. ja listalta löytyy mm. karitsanpotkaa, häränkuvetta ja paikallisen kalastajan antimia. Makealla puolella maistuu tyrni ja Tampereen jäätelötehtaan jäätelöt.
UkkoMetso on nyt auki täysin palkein, eli keittiön puolella on päästy kokkaamaan krouvia ruokaa hanoista valuteltavien oluiden kaveriksi. Annokset ovat sen kokoisia, että nälkä lähtee varmasti, mutta myös kevyempiä salaattivaihtoehtoja löytyy.
UkkoMetso on nyt auki täysin palkein, eli keittiön puolella on päästy kokkaamaan krouvia ruokaa hanoista valuteltavien oluiden kaveriksi. Annokset ovat sen kokoisia, että nälkä lähtee varmasti, mutta myös kevyempiä salaattivaihtoehtoja löytyy.
UkkoMetso on leppoisa ravintola Hämeenpuistossa, aivan pääkirjasto Metsoa vastapäätä. Entisen Esplanadin tiloissa toimiva paikka on jo auki aurinkoisen Hämeenpuisto-terassin ja baarin osalta, mutta ruokapuoli avaa vasta remontin jälkeen kesäkuun puolella.
Olutravintola Konttori täräytti maltaiset makuhermonsa yhteen Panimo Hiiden oivallisen oluenkeittelytaidon kera. Syntyi Snurra, Anglo-American IPA, jossa vanha ja uusi...

MAINOKSET



Ravintolat Tampere – Dabbal Kitchen & Bar



Ravintola kassajärjestelmä