KotiArkistoidutAugustin terassilla haukataan kesäkanaa ja paistatellaan kuplien

Augustin terassilla haukataan kesäkanaa ja paistatellaan kuplien

Kananpoika kesälaitumella eli paahdettua kananpoikaa, romainesalaattia, tomaattia, uppomuna, avocadoa, pekonia ja roquefort-juustoa sekä hunaja-piimädressing. Vaahtokukkainen kaveri on Humalove Brewingin Susanna’s Housewarming Saison.

August von Trapen hulppealla terassilla voi rentoilla raikkaiden drinkkien ja huurteisten mallashyväisten lisäksi myös ruoan parissa. Hans Välimäen luotsaaman ravintolan listalta löytyy niin seurueen kesken helposti jaettavia naposteluannoksia kuin suurempaan nälkään syötäviä kesähyvyyksiä. Terassi on passeli paikka myös lounasruokailemaan piipahtamiselle.

– Alkuruoista löytyy jaettavaksi ihan ehdoton valinta, etanat. Samoin napostelulautanen, jolla on mm. juustoja, leikkeleitä ja pikkelivihanneksia. Myös erikokoisia simpukka-annoksiamme voi jakaa helposti, ravintolapäällikkö Antti Vielma kuvailee.

Kesäpaisteisella terassilla erityisesti salaatit ovat haluttua haukattavaa. Trappemaisia salaattiannoksia löytyykin kolmea eri sorttia kahdessa eri koossa, joista esimerkiksi Kananpoika kesälaitumella sopii mainiosti pienemmän kokoisena alkuruoaksi ja suurempana vaikkapa raikkaaksi mutta ruokaisaksi lounasannokseksi. Tipusen kylkeen istahtaa mukavasti esimerkiksi Humalove Brewingin mangoinen ja mausteisen raikas Susanna’s Housewarming Saison.

Harri Hakala kantaa kuha-annoksia terassille.

– Tämä on saison tosi kiva ja kauteen sopiva olut, jota on tosi mahtavaa yhdistellä ruoan kanssa. Meiltä löytyy aina myös Stallhagenin vaihtuva olut hanasta perinteisten belgioluiden lisäksi.

Kanaa löytyy myös vohvelirintamalta, jossa siivekäs poseeraa grillattuna ja piri piri -kastikkeella hekumoitettuna endiivisalaatin sekä yrttien keskellä. Vielma veikkaa listan kana-annoksista kaikkinensa suoranaista kesähittiä, vaikka uusien perunoiden kanssa tarjolle tuotavaa kuhaakin myydään varsin mukavasti.

Makeaksi terassihyväksi vaikkapa kuplivaisen kaverina sopii taas raparperipaistos taikka vaikka vohveli siltä makealta rintamalta, Hansin vohveli. Banaaninen, marenkinen, suolatoffeinen, suklaakastikkeinen sekä marinoitumarjainen runsaus on kukkuroitettu kermavaahdolla – ja on aina vaan ravintolan suosituin jälkiruoka.

Teksti: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy
Kuvat: Lifestyle Media Oy




Ronja Honko
Ronja Honko
Ronja Honko, Lifestyle Media Oy.

KERRO MUILLEKIN



Ravintola Tampere kassajärjestelmä

Ravintolat Tampere – Dabbal Kitchen & Bar

karaokebaari Tampere

AJANKOHTAISTA

Lisää luettavaa
SINUA VOISI KIINNOSTAA

Kauppahallin Juustosoppi sai uudet yrittäjät – juustoa, viiniä ja olutta osaavissa käsissä

Tampereen kauppahallin Juustosoppi sai uudet mutta tutut yrittäjät, jotka...

Panimoravintola Plevna uudistui ja toi kausimenut valikoimaan

Raaka-ainesesongit ja vuodenaikojen vaihtelu näkyvät Panimoravintola Plevnassa entistä vahvemmin...

Pepperit uudistuvat vauhdilla – kolmen sukupolven pyörittämät ravintolat kaavailevat myös kasvua

Pirkanmaalaiset Pepper-ravintolat käyvät läpi uudistusta, jossa keittiön linja bistroutuu,...

Purebite Lounge – uusi juhlatila Tammelan Purebitessa

Tammelan ravintolatarjonta sai kiinnostavan lisän juhlijoille, kun yksityistilaisuuksiin sopiva...