
Kortteliravintola Maja/Talo avattiin 10 vuotta sitten Pyynikintorin tuntumaan. Eläväisestä olutvalikoimastaan, pikkaisen boheemista tunnelmastaan ja laadukkaista hotdog-annoksistaan tunnettu baari on onnistunut lunastamaan paikan tamperelaisten herkunnälkäisissä sydämissä. Niin ihmisten kuin koirienkin.
Osa Maja/Talon vetovoimaa on aina ollut mutkaton ja hyvällä tapaa kotikutoinen tunnelma. Paikkaa ei ole laitettu pystyyn isolla rahalla vaan suurella persoonalla.
– Tässä ollut alusta asti vahva peruspohja, mutta on ollut hienoa nähdä, miten paikan tyyli ja henki musiikkilistoineen on elänyt aina sen mukaan, kuka tätä on ollut paikalla vetämässä, kuvailee ravintoloitsija Kimmo Sirviö.
– Aluksi täällä olimme me yrittäjät, minä ja Ari Nupponen. Seuraavaksi Eero Kaminen tuli tänne töihin ja toi paikkaan omaa tyyliään. Ja nyt jo viiden vuoden ajan ravintolapäällikkö Sara Räisänen on kehittänyt Maja/Taloa omannäköisekseen.
Räisänen onkin ottanut Maja/Talon idearikkaaseen huomaansa sellaisella lämmöllä, joka luo asiakkaille varmasti sellaisen tunnelman kuin jos menisi kaverille kylään. Kotoisaa moikkailua kuuluu sieltä sun täältä ja tiskillä vaihdetaan kuulumisia.
– Meillä kyllä on tosi uniikki ja läheiseltä tuntuva asiakaskunta. Asiakkaat ovat tuoneet meille jopa kukkakimppuja ja suklaata. Nyt synttäreillämme taas halusin antaa heille lahjoja, koska olen heistä niin kiitollinen, kuvailee synttäricocktaileja sekoitteleva Räisänen.
Räisäsen myötä baariin on tullut muun muassa kuukausittain vaihtuvia taidenäyttelyitä sekä seinän täydeltä kuvia koirakanta-asiakkaista. Monelle karvakuonolle Maja/Talo on kotoisa herkkupaikka siinä missä palvelusväelleenkin.
– Sellaistakin on tapahtunut, ettei koira-asiakkaamme olisi millään suostunut iltalenkillään kulkemaan Maja/Talon ohi, Räisänen paljastaa ja veikkaa tien koirasydämeen kulkeneen vatsan kautta.

Monien ihmisasiakkaiden herkku, erityisesti kotimainen ja usein paikallinenkin olut, on ollut alusta asti Maja/Talon kärkituotteita. Hanoja on kaikkiaan 8, joista 4 on varattu vaihtuville pienpanimo-oluille. Lisäksi on tietenkin pullotuotteita.
– Valikoima vaihtuu tosi usein. Tilaan tyypillisesti yhden kegin tai laatikon jotain tiettyä tuotetta, ja seuraavaksi taas jotain muuta. Monet asiakkaat kysyvätkin tiskillä aina heti, että onko jotain uutta. Meillä on kokeilunhaluisia asiakkaita, mikä on aivan mahtavaa, kuvailee Räisänen.

– Olen tehnyt oluiden parissa töitä melkein 10 vuotta, joten tiedän jo aika hyvin panimot, joilla on hyviä tuotteita läpi vuosien. Sellaisia tuotteita on helppo tilata ja asiakkaiden toiveita huomioida.
Kotimaisilla siidereillä on myös sijansa Maja/Talon valikoimassa.
– Suomalaisia siidereitä on vähän vaikea löytää, mutta lähetän kyllä heti sähköpostia, kun löydän jonkun uuden siideritilan. Rakastan esimerkiksi Lepolan siidereitä. Nytkin meillä on neljä eri tuotetta heiltä.
– Ja kyllä täällä sheikkerikin heiluu! Meillä ei tilata niinkään klassikoita, vaan asiakkaat usein kertovat mistä mauista ja minkä tyylisistä cocktaileista tykkäävät ja pyytävät tekemään jonkun kivan juoman. Ja ainahan me jotain hauskaa keksimme, toteaa Räisänen iloisesti ja kehuu Tulijoen cocktail-osaamista.
Juomasekoituksissa saatetaan käyttää esimerkiksi sastamalalaisen Tuori Distilling Companyn Akvavitia sekä Honey Moonshinea tai lempääläisen Koto Spiritsin giniä sekä vodkaa.
Lähituotteita suositaan myös ruokapuolen raaka-aineidenkin osalta. Paikallisia artesaanimakkaroita sisältävät hotdogit ovatkin erittäin suosittuja, vuodesta toiseen.
Hodarimakkarat ovat myös edelleen taattua tuttua laatua, vaikka makkaramaakarina toimiikin nykyään Nakki-Hannu. Kun 4 Vuodenaikaa muutama vuosi sitten lopetti raakamakkaran valmistuksen, jatkoi Nakki-Hannu sitä menestyksekkäästi samoin laitteistoin ja reseptiikoin. Korianteri- ja sinappimajoneesin puolestaan Maja/Talolle valmistaa edelleen 4 Vuodenaikaa.
Maja/Talon tiimi operoi hodariannoksia myös vege- ja vegaanisina versioina.
– Olemme laajentaneet kasvis- ja vegaanisten annosten valikoimaa viime aikoina. Niitä meneekin tosi paljon. Hodareihin löysimme uuden, herneproteiinista valmistetun Peas of Heaven -nakin, joka on raatimme ylivoimainen voittaja, paljastaa Räisänen.
Suuremmille seurueille Maja/Taloon kannattaa tehdä pöytävaraus. Baarissa on hieman suojaisampi tila, jossa seurueet voivat istua enemmän omassa rauhassaan.
– Tilaa varataan 10-20 henkilön kokoisille ryhmille. Myös ruokatilaukset kannattaa tehdä etukäteen, jotta pystymme esivalmistelemaan annokset keittiössä mahdollisimman pitkälle ja nostamaan ne koko seurueelle niin samanaikaisesti kuin suinkin mahdollista.
– Toki ruokatilaukset voi tehdä vasta paikan päälläkin, mutta siinä tapauksessa suuremman kiireen sattuessa annoksia voi joutua odottamaan. Meillä on kyllä ymmärtäväisiä asiakkaita, kertoo Räisänen hymyillen.
Maja/Talo, Pirkankatu 1
Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Kohokohdat.fi









