perjantai, 27 helmikuun, 2026
Koti Scorpions

    Scorpions

    ti 28.7.
    Veikkaus Arena | Areenankuja 1, Helsinki | iCal

    Rockin rakastetuimpiin legendoihin lukeutuva Scorpions saapuu kesällä kiertueellaan Suomeen. Lukuisista hiteistään tunnettu saksalaisyhtye konsertoi Veikkaus Arenalla tiistai-iltana 28.7.2026. Konsertin lipunmyynti on käynnistynyt Ticketmasterissa.

    Vuonna 1965 Hannoverissa perustettu Scorpions on julkaissut pitkän uransa aikana lähellä 30 albumia ja niitä on myyty yli 100 miljoonaa kappaletta. Yhtyeen menestysalbumia Crazy World (1990) on myyty yksin Saksassa yli miljoona kappaletta. Levy sisältää myös seitsemässä maassa listaykkösenä olleen megahitin Wind of Change, jolla oli oma roolinsa myös Berliinin muurin kaatumisessa ja Saksojen yhdistymisessä.

    Scorpions on tehnyt uransa aikana lukuisia menestyksekkäitä kiertueita ympäri maailmaa. Mukaan mahtuu mm. historiallisia jättikonsertteja Neuvostoliitossa, Brasiliassa ja Kiinassa. Bändi on esiintynyt vuosien varrella festareilla useasti myös Suomessa, mutta edellisestä hallikeikasta on ehtinyt vierähtää jo neljä vuotta. Moninkertaisesti palkitun yhtyeen muodostavat nykyisin Rudolf Schenker, Klaus Meine, Matthias Jabs, Pawel Kacowoda sekä Motörheadista tuttu rumpali Mikkey Dee.

    Scorpion ollaan nähty samalla areenalla aiemminkin. Esimerkiksi vuonna 2017, jolloin konserttipaikka tunnettiin nimellä Hartwall Arena.

    Katso kaikki Veikkaus Arenan konsertit 2026


    Tapahtumat Festivaalit


    Scorpions
    ti 28.7.
    Hintaluokka: Ticketmaster.fi
    Tapahtuma verkossa

    Tapahtumapaikka


    Veikkaus Arena Veikkaus Arena
     Areenankuja 1
    Helsinki

    Hotellit läheisyydessä

    Veikkaus Arenan konsertteihin myydään liput Ticketmaster.fi

    Lähin hotelli: Scandic Pasila

    Veikkaus Arena KOHOKOHTIA

    pe 20.3. ABREUVeikkaus Arena
    la 21.3. ABREUVeikkaus Arena
    la 23.5. KäärijäVeikkaus Arena
    ma 25.5.19:00 Tori AmosVeikkaus Arena
    la 6.6. André RieuVeikkaus Arena
    ti 16.6. Def LeppardVeikkaus Arena
    ke 22.7. Lenny KravitzVeikkaus Arena
    ti 28.7. ScorpionsVeikkaus Arena
    ke 21.10. Joe BonamassaVeikkaus Arena
    la 28.11. KUUMAAVeikkaus Arena
    to 24.6. ZZ Top: The Big One!Veikkaus Arena





    Lisää samanlaisia tapahtumia:
    FESTIVAALIT TAMPERE | FESTIVAALIT HELSINKI
    Festivaalit ja isoja tapahtumia, kansainvälisiä artisteja sekä kovia suomalaisia nimiä. Kohokohtia Tampereella ja Helsingissä.