Ella Mettänen, Kuva © Mitro Härkönen

Ryhmäteatterissa esitettävä 9 hyvää syytä elää kertoo tarinan nuoresta naisesta, joka on pudonnut yhteiskunnan kelkasta.  

Sitä kutsutaan syrjäytymiseksi. Mutta ei kukaan oikeasti ole syrjässä. Jokainen on oman elämänsä keskipisteessä. Yhteiskunnan vaatimusten viidakossa, menestystä, superuria ja julkisuutta ihannoivassa ajassa, arvokkuutensa voi helposti hukata.

Tarinassa kerrotaan kadotetun luottamuksen uudelleen löytämisestä. Se on pienten tilanteiden draama, jonka henkilöt ovat ulospäin vähäpätöistä väkeä, mutta sisältä suuria ihmisiä, kukin omalla tavallaan.

Ella Mettänen, Kuva © Mitro Härkönen

Ella Mettänen esittää kolmekymppistä Klaraa, jonka elämässä monet tavalliset asiat ovat ylivoimaisia: On vaikeaa nielaista, on vaikeaa uskaltaa ovesta ulos, on vaikeaa puhua tuntemattomille, erityisen vaikeaa on sanoa ei. Suuri herkkyys ympäristölle on taakka, mutta myös mahdollisuus. Klara kuulee ja näkee sellaista, mikä monelta muulta menee ohi. Hän kykenee olemaan myötätuntoinen kaikenlaisia eläjiä kohtaan. Mielikuvituksen avulla hän loihtii maailmasta itselleen hiukan ystävällisemmän paikan kuin se ehkä onkaan.

Omaan ensimmäiseen kotiin muuttaessa Klara antautuu uudelle ympäristölleen. Se hetkittäin musertaa hänet, mutta lähiön rosoisesta maisemasta löytyykin kauneutta ja hyvinvointiyhteiskunnan rauniolta armoa.

Anna Krogerus on kirjoittanut näytelmän, jossa herkän ihmisen ääni pääsee kuuluviin suoritusyhteiskunnan puristuksista. Teos lausuu selkeän vastalauseensa yksilökeskeiselle arvomaailmalle, jossa kaikki on itsestä kiinni. Ihmisyyden pronomini ei ole minä vaan me.
Teoksen ohjauksesta vastaa Kaisa-Liisa Logren.

Rooleissa Santtu Karvonen, Juha Kukkonen, Ella Mettänen, Pihla Penttinen, Minna Suuronen ja Robin Svartström.

Lavastus- ja pukusuunnittelu Paula Koivunen
Äänisuunnittelu Jussi Kärkkäinen
Valosuunnittelu Ville Mäkelä
Koreografi Kaisa Niemi
Kuvat: Mitro Härkönen

 

Tapahtuma


9 hyvää syytä elää

 Päivä: 24.10. | 25.10. | 26.10. | 27.10. | 30.10. | 31.10. | 1.11. | 2.11. | 6.11. | 7.11. | 8.11. | 9.11. | 10.11. | 13.11. | 14.11. | 15.11. | 16.11. | 17.11. | 21.11. | 22.11. | 23.11. | 24.11. | 27.11. | 28.11. | 29.11. | 30.11. | 4.12. | 5.12. | 7.12. | 8.12. | 11.12. | 12.12. | 13.12. | 14.12. | 15.12.
 Aika: 19:00 tai 14:00
 Hintaluokka: 20.50  Ticketmaster.fi
 Tapahtuman kotisivut: Tapahtuma verkossa

Tapahtumapaikka


Ryhmäteatteri, Helsinginkadun näyttämö
 Helsinginkatu 25
Helsinki

Helsinginkatu 25
Helsinki
 Hotellit läheisyydessä Hakaniemi