Ikuiset lapset -levyn myötä Olavi Uusivirta starttasi hurjan keikkakiertueen Tavastialta ja palaa jälleen Helsingin lavoille Korjaamolla lauantaina 19.4.2014.
2010 -luvun Suomirockin menestyneimpiin yhtyeisiin lukeutuva ja Emma Gaalassa suuren osan palkinnoista rohmunnut Haloo Helsinki! esiintyy The Circuksessa perjantaina 2.5.2014.
Rajattoman tunnistettavan ja omaleimaisen yhtyelaulusoundin sekä Kuusiston veljesten uskomattoman musikaalisen ja mielikuvitusrikkaan pelimannimeiningin yhdistelmä on jotain, mikä jokaisen suomalaisen musiikinystävän on koettava.
Loistokkaan paluun viime vuonna tehnyt J. Karjalainen hurmaa Tavastialla tiistaina 1. huhtikuuta.
Suomeen huhtikuussa saapuvan kaikkien aikojen massiivisimman metallimusiikin konsertin esiintyjälista on saanut uuden upean vahvistuksen. Tämän yli kolmituntisen Metal All Stars -kiertueen tuorein kiinnitys on Mötley Crüe -yhtyeen Vince Neil.
Malmitalolle sunnuntaina saapuvan Berliinissä perustetun yhtyeen jäsenet ovat kansainvälisesti arvostettuja elävän nykymusiikin persoonallisuuksia.