Suomen kovin tribuuttibändi The Ghost of Bruce Springsteen & The E Street Band juhlistaa Pomon klassikkoalbumin Born To Runin 40-vuotispäiviä soittamalla Tavastialla spesiaalikeikan. Keikalla kuullaan...
Lauantaina 5. syyskuuta humahtaa humppa päähän, kun Eläkeläiset pistävät hipat pystyyn Virgin Oil Co:ssa. Kansainväliseen humpanjanoon intohimolla ja huumorilla vastaava orkesteri on viimevuosina kiertänyt Eurooppaa...
  Suomen flamencokitaristien huippuihin kuuluva Toni Jokiniitty esiintyy Malmitalossa torstaina 3.9.2015. Koskettava ja lämminhenkinen soolokonsertti koostuu kitaristi Toni Jokiniityn omista kitarasävellyksistä, muutamasta laulunumerosta ja kappaleisiin liittyvistä...
Maailman arvostetuimpien kitaristien kärkikastiin kuuluva yhdysvaltalainen Joe Bonamassa palaa syksyllä Suomeen.
Storyvillen bluesviikonlopussa kansainvälistä huippubluesia koko viikonlopun ajan. Perjantaina lavalla nähdään mm. Viron euroviisuvoittaja Tanel Padar, joka on sekä karismaattinen lavaesiintyjä, että loistava blueslaulaja. Tanel kirjoittaa...
Johanna Kurkelan kaunis ja herkkä ääni on valloittanut suuren yleisön mm. kappaleillaan ”Rakkauslaulu” ja ”Sun särkyä anna mä en”. Häneltä on ilmestynyt jo kuusi albumia,...