Rytmihäiriöklubilla on kyseessä Peppe Jalava Bandin toisen albumin, Pilfink-levymerkillä julkaistun levyn julkaisukiertue. Yhtye esittää A Guided Tour In The Kuiper Belt -levyn koko materiaalin. Paremmin...
Savoy-teatterissa lauantai-iltana esiintyvä Mirel Wagner on tullut tunnetuksi syvästä tummanpuhuvasta äänestään ja viekoittelevista melodioistaan myös maamme rajojen ulkopuolella. Nuori sielukas blueslaulaja-lauluntekijä voitti viimeisimmällä levyllään When...
Savoy-teatterissa juhlitaan UMOn perustajajäseniin kuuluvaa ja orkesterin taiteellisena johtajanakin toiminutta Eero Koivistoista, joka on yksi kaikkien aikojen tunnetuimmista ja arvostetuimmista suomalaisista jazzmuusikoista ja saksofonisteista. Hänen uransa musiikin parissa...
Musiikkialan suurimpiin supertähtiin lukeutuva laulajadiiva Mariah Carey kiertää keväällä Eurooppaa ensimmäistä kertaa 13 vuoteen ja tekee osana Sweet Sweet Fantasy -kiertuettaan ensimmäistä kertaa vierailun...
Yhtyeen musiikin raaka-aineet ovat Balkanin mustalaismusiikki, venäläiset romanssit sekä vanha kultakauden suomalainen iskelmä. Näistä ainesosista on sekoiteltu omat Jaakko Laitisen bändin ennakkoluulottomat keitokset ja...
Ensimmäiset Sävyn konsertit on jo loppuunmyyty, sillä Jukka Perko Jazztet myi nopeasti lippunsa loppuun, mutta... We Jazz Rising Star -palkinnon vuosimallia 2015 saaneen Bowman Trion konserttiin lippuja on...