Näyttely ”Helsingistä on tullut suurkaupunki! – Eliel Saarinen ja Helsinki” avataan torstaina 1. kesäkuuta näyttelytila Laiturilla Kampissa. Näyttely on kattava läpileikkaus arvostetun arkkitehdin perinnöstä pääkaupunkimme katukuvassa. ”On hämmästyttävää, että koskaan aikaisemmin Saarisen Helsingin tuotantoa ei ole tarkasteltu yhtenä kokonaisuutena”, toteaa dosentti Timo Tuomi. Laiturin kesänäyttely tarjoaa nostalgisia kuvia menneen ajan Helsingistä ja rohkaisee arkkitehtuurifaneja bongaamaan kaikki kaksikymmentä Elielin suunnittelemaa rakennusta Munkkiniemestä Vuosaareen.

Eliel Saarinen tunnetaan parhaiten monumentaalirakennuksistaan, kuten Rautatieasema ja Kansallismuseo, mutta hänen vaikutuksensa myös kaupunkisuunnittelun pioneerina on ollut vertaansa vailla. Kaupunkiympäristön toimialajohtaja Mikko Aho nostaa hattua esikuvalleen. ”Monet Saarisen sata vuotta sitten lanseeraamat ideat ovat edelleen ajankohtaisia. Suunnitelmissaan hän puhuu luontevasti Helsingin kiihtyvästä väestönkasvusta, korkeasta ja tiiviistä rakentamisesta sekä itse asiassa myös kaupunkibulevardeista ja raideliikenteen kehittämisestä”.

Vaikka Eliel Saarisen suuret visiot eivät isosti toteutuneet kaupunkirakenteessa, on hänen ajattelullaan kuitenkin ollut merkittävä vaikutus Helsingin kehittämiseen vuosikymmeniksi. Saarisen kynästä on lähtöisin muun muassa Kaisaniemenkadun linjaus, samoin kuin kävelykeskustan sydän Keskuskadusta City-Käytävään.

Astu virtuaalikävelylle Saarisen Munkkiniemeen

Näyttely on osa virallista Suomi 100-juhlavuoden ohjelmaa ja sen yhteydessä lanseerataan aivan uusi virtuaalimalli Eliel Saarisen suunnittelemasta Munkkiniemestä ja Haagasta. Uusi 3D-malli antaa yleisölle mahdollisuuden päästä kulkemaan katuja, joita ei koskaan rakennettu. Perjantaista 2. kesäkuuta alkaen Laiturilla esitetään Eric Saarisen isoisästään ohjaama lyhytfilmi, joka kertoo Elielin työstä Suomessa ja Yhdysvalloissa.

Näyttelyn yhteydessä Helsingin kaupunki on julkaissut uusia aineistoja. Kansalliskirjaston Doria-tietokantaan on digitoitu alkuperäisteokset Munkkiniemi-Haaga sekä Pro Helsingfors, jotka ovat nyt entistä paremmin arkkitehtikunnan ja tutkijoiden saatavilla.

Näyttelyjulkaisu Eliel Saarinen ja Helsinki (40 s.) kokoaa yksiin kansiin Eliel Saarisen Helsinkiin suunnittelemat rakennukset. Kaikki alkoi Tallbergin talosta Katajanokalla, jonka sanotaan aikoinaan tuoneen Art Nouveaun Suomeen. Kinopalatsi jäi puolestaan Saarisen viimeiseksi suunnittelukohteeksi Helsingissä. Pian rakennuksen valmistumisen jälkeen hän muutti perheensä kanssa Yhdysvaltoihin asumaan

Tutustu Saarisen suunnitelmiin luennoilla, Instawalkilla, kiertoajelulla sekä näyttelyopastuksissa

Helsinki-päivänä 12. kesäkuuta klo 19 tuodaan Laiturin näyttämölle ensi esitykseen Eero Enqvistin käsikirjoittama ja esittämä monologinäytelmä Eliel – aina askeleen edellä. Lapset voivat päivän ajan osallistua aikamatka-valokuvaukseen pientä maksua vastaan. Kuvia varten saa Saarisen henkisen rooliasun ja rekvisiitan lainaksi.

Lauantaina 19.8. kello 13 Timo Tuomi opastaa käsikirjoittamaansa näyttelyyn, jonka jälkeen suunnataan bussikiertoajelulle Hvitträskiin kello 14–17. Oppaina toimivat Museoviraston asiantuntijat. Ennakkoilmoittautuminen alkaa elokuussa.

Taiteiden Yönä 24. elokuuta lapset pääsevät piirtämään ja askartelemaan oman mielikuvituskaupungin siluetin Kaupungin skyline -työpajassa kello 15–17. Eric Saarisen ohjaama dokumentti isästään Eero Saarisesta, The Architect who saw the Future, nähdään kello 17.30. Eero Enqvist esittää monologin Eliel Saarisesta kello 19.

Alkusyksyn kolmiosaisessa ”Eliel Saarinen ja Helsinki” -luentosarjassa käsitellään Saarisen kaupunkivisioita ja arkkitehtuuria.

* Torstaina 31.8. kello 17–19 arkkitehti Tuomas Siitonen kertoo Saarisen arkkitehtuurigrafiikasta, arkkitehti Vesa Oiva taustoittaa Kaisaniemenkatu/Murtokatu -suunnitelmaa ja yleiskaavapäällikkö Rikhard Manninen esittelee Saarisen Munkkiniemi-Haaga -suunnitelmaa pienoismallin 3D-virtualisoinnista.

* Torstaina 7.9. kello 17–19 FT, dosentti Anja Kervanto Nevanlinna luo katsauksen suurkaupunkiin 1910-luvun Euroopassa ja dosentti Timo Tuomi esittelee Saarisen toteutumattomia suunnitelmia.

* Torstaina 14.9. kello 17–19 arkkitehti Juha Ilonen luennoi Saarisesta Helsingin rakentajana.

Lauantaina 9.9. kello 14-16 Laituri järjestää yhdessä Arkkitehtuurimuseon kanssa opastetun Instawalk -valokuvakävelyn arkkitehti Eliel Saarisen keskustakohteisiin;  Rautatieasemalle, City-käytävään ja Kaisaniemenkadulle.

Eero Enqvistin esitykset Eliel – aina askeleen edellä nähdään myös 17.6., 26.8. ja 16.9. kello 14. Lisäksi maksuttomat näyttelyopastukset pidetään lauantaisin klo 13 koko kesän ajan. Tarkemmat tapahtumatiedot löytyvät osoitteesta http://laituri.hel.fi/tapahtumat

 

Helsingistä on tullut suurkaupunki! – Eliel Saarinen ja Helsinki 1.6.–16.9.2017
Info- ja näyttelytila Laituri
Narinkka 2, Kamppi
avoinna ma–to klo 10–19, pe klo 10–16 ja la klo 12–16
http://laituri.hel.fi 

Yhteyshenkilöt

Näyttely: Laiturin näyttelykoordinaattori Reetta Heiskanen, puh. 09 310 37440
Tapahtumat: Viestintäsuunnittelija Anu Hämäläinen, puh. 040 336 0553