Elokuun lopulla allekirjoitettiin sopimus Euroopan ensimmäisen integroidun kasinolomakylän rakentamisesta Kyproksen aurinkoon, itäiselle Välimerelle.Kokonaisinvestoinnit saaren ensimmäiseen integroituun kasinolomakylään, joka on myös ainoa Euroopassa, ylittävät suuruudeltaan 500 miljoonaa euroa ja luovat noin 4 000 työpaikkaa. ”Tämä on Kyproksen kautta aikojen suurin ja tärkein matkailuinvestointi. Se houkuttelee matkailijoita ympäri vuoden”, sanoo Kyproksen presidentti Nicos Anastasiades.

Hong Kongissa toimivan Melco Internationalin, amerikkalaisen Hard Rockin ja paikallisen CNS Groupin muodostama konsortio rakentaa kasinoalueen saaren etelärannikolle, Limassoliin. Siitä tulee suurin laatuaan Euroopassa. Ensimmäinen vaihe koostuu 136 pelipöydästä, 1 200 pelikoneesta, 500 huoneen hotellista, 6 000 m2 konferenssikeskuksesta ja 4 000 m2 SPA & Wellness -alueesta. Myöhemmässä vaiheessa rakennetaan lisää tiloja. Suunnitelmissa on mm. 18-reikäinen golfkenttä.

– Näin suuri kasinolomakylä houkuttelee kaikenlaisia matkailijoita, ei vain pelaajia, sanoo Marinos Menelaou, Kyproksen matkailuorganisaation johtaja.

Kasinolisenssi, johon kuuluu myös neljä pienempää satelliittikasinoa Pafoksessa, Larnacassa, Agia Napassa ja Nikosiassa, on voimassa 30 vuotta, joista ensimmäiset 15 vuotta yksinoikeudella. Ensimmäisten 15 vuoden jälkeen Kyproksen valtio päättää, tarjotaanko lisenssejä muille toimijoille. Jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, isketään lapiot maahan vuoden 2018 ensimmäisen neljänneksen aikana, ja kasinolomakylä toivottaa ensimmäiset vieraansa tervetulleeksi vuoden 2021 aikana.

Kyproksen turismi on kasvanut voimakkaasti viimeisten kahden vuoden aikana, ja viranomaiset arvioivat noin 3,6 miljoonan turistin käyvän saarella vuonna 2017. Yhä useammat näyttävät löytäneen Kyproksen suotuisan ilmaston. Talvikuukausien kävijämäärät ovat kasvaneet tasaisesti vuosi vuodelta. Monipuolisilla matkailutuotteilla ja jännittävillä hankkeilla Kypros voineekin luottaa saavansa jättipotin.

Integroitu kasinolomakylä

Täydellinen, virkistys- ja viihdepalvelukeskus sisältää kasinon ja hotellin lisäksi erilaisia urheilumahdollisuuksia, ostosmahdollisuuksia, suuria kokoustiloja, ravintoloita ja baareja, sekä teemapuistoja. Sillä on laaja vetovoima, jolla se houkuttelee eri asioista kiinnostuneita matkailijoita ja kävijöitä.