KotiBaariOlutravintolat TampereVuoden olutravintola Konttori uudisti hanansa ja sisustuksensa

Vuoden olutravintola Konttori uudisti hanansa ja sisustuksensa

Antti Hannula on Konttorin hanojen herra ja hyvien oluiden intomielinen metsästäjä.

Olutravintola Konttori uudisti hanalaitteistonsa mahdollistaakseen entistä suuremman vaihtuvuuden maltaisten uutuusherkkujen rintamalla. Myös ravintolatilat uudistuivat samalla rytinällä.

Hiljattain Vuoden olutravintolaksi valittu Konttori pisti tuulemaan ja hanansa hulppeaan kuntoon. Entistä mittavampi 24:n hanan arsenaali mahdollistaa uusien oluiden hanakamman metsästämisen ja nopeasti nokkaan kytkemisen. Kymmenessä hanassa tuotteet vaihtuvat koko ajan.

– Vaikka aikaisemminkin olemme olleet tosissamme, niin nyt olemme vielä enemmän tosissamme – haluamme olla sellainen paikka, joka voi tarjota asiakkaille aina jotain uutta ja mielenkiintoista maisteltavaa, Konttorin päällikkö Antti Hannula kuvailee.

Viikon aikana ehtii vaihtua keskimäärin 3-4 tuotetta, ja uudet tuotteet löytyvät heti liitutaululta.

– Meillä on tietenkin myös perinteisiä ja hyviä, perusturvallisia tuotteita kaikkien uusien ja vaihtuvien oluiden lisäksi, kertoo Hannula.

Hanatuotteiden lisäksi löytyy laaja pullovalikoima, jossa on noin 150-200 eri pullo-olutta. Valikoima on kaikkinensa alati eläväinen, mutta ajantasaista tietoa on silti asiakkaiden helposti saatavilla sekä ravintolan tiskillä että sosiaalisessa mediassa.

Konttorin hanoista valutellaan niin kotimaisia kuin ulkomaisiakin oluita. Tärkeintä on laatu, ei alkuperä. Hannula kannattaa kuitenkin vakaasti läheltä saapuvia oluita, jotka saadaan ripeästi ja ehdottoman tuoreina suoraan hanaan.

– Suomi-oluen vahvuus on sen tuoreudessa, kun se saapuu toimivien kanavien kautta. On myös asiakkaan etu, että olut saadaan juuri kegitettynä ravintolan hanaan. Olut pitäisikin saada aina suoraan panimolta ravintolaan, eikä minkään keskusvaraston kautta, Hannula toteaa.

Remontti lähti käyntiin hanalaitteisto edellä, mutta lähtikin kuohumaan tuopposesta myös pintaremontin puolelle.

– Lähdimme uudistamaan hanalaitteistoa, mutta koska se edellytti ravintolan sulkemista, ajattelimme tehdä siinä samalla muitakin muutoksia.

Pintoja sekä istuinryhmiä valaisimineen pistettiin uusiksi ja naiskonttoristien wc-tilat remontoitiin viihtyisämmiksi. Lisäksi asiakastiloissa ja tankkivaraston puolella uusittiin ilmastointi, joten sekä asiakkaat että oluet viihtyvät nyt mukavissa lämpöasteissa.

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY

Ronja Honko
Ronja Honko
Ronja Honko, Lifestyle Media Oy.

KERRO MUILLEKIN



Ravintola Tampere kassajärjestelmä

Ravintolat Tampere – Dabbal Kitchen & Bar

karaokebaari Tampere

AJANKOHTAISTA

Lisää luettavaa
SINUA VOISI KIINNOSTAA

Sadeillan tekemistä Tampereen Tammelassa

Mitä tehdä Tampereen Tammelassa sadepäivänä? Tunnelmallisia ravintoloita, keikkoja, pienpanimomeininkiä...

Schnitzelhaus avaa oven ja hanat saksalaisen vehnäoluen monipuoliseen maailmaan – Vehnäolutviikot 3.7.–26.7.

Vehnäolut kuuluu Keski-Euroopan arvostetuimpiin oluttyyleihin, mutta Suomessa sen monipuolisuus...

3 viiniä ja 3 tapasta – viinitasting on hyvä esimerkki edullisesta elämyksellisyydestä Tampereen viinibistroissa

Tampereen Kauppakadun viinibistro Winebistro 1910 on järjestänyt vuoden 2026...

Teatterin Terassi palautti yhden Tampereen kaivatuimmista ja aurinkoisimmista terasseista

Tampereen Teatterin edustalla paistatellaan taas ruoan, juomien ja hyvän...