Pomo Viikinsaaren kesäteatterissa
Pomo Viikinsaaren kesäteatterissa

Heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna hemmotellaan teatterin ystäviä Viikinsaaressa, kun ensi-iltaan tulee peräti kaksi näytelmää: POMO sekä Viiru ja Pesonen. Tulitikkuja lainaamassa – musiikkikomedia jatkaa ohjelmistossa heinäkuussa.

Lars von Trierin ja Jack McNamaranin käsikirjoittama Pomo-näytelmä saa ensi-iltansa 3.7. klo 18. Pomo on yritysmaailmaan sijoittuva moderni komedia, jota ei olla nähty vielä koskaan Suomen kesäteatterilavoilla. Pomo ei edusta aivan tyypillisintä kesäteatterigenreä ja toivomme saavamme houkuteltua katsomoon uusia kesäteatterin katsojia.

Näytelmä kertoo it-firmasta, jossa johtaja pakoilee vastuuta yrityskauppojen lähestyessä. Syntipukiksi hän palkkaa näyttelijän esittämään itseään eli pomoa… ja ongelmavyyhti on valmis. Hiipuneessa uravaiheessa oleva näyttelijä saapuu Nekalan tietoja ja tekniikka -yritykseen helpon keikan toivossa, mutta vastassa onkin jotain aivan muuta. Pomo-näytelmä on älykäs ja oivaltava, katsojia yllätetään käänteillä aina loppumetreille saakka. Päärooleissa taituroivat Ilkka Heiskanen ja Antti Peltola. Muissa rooleissa nähdään Jarkko Tiainen, Birgitta Putkonen, Maija Siljander ja Onni Reilin. Esityskausi jatkuu 15.8.21. asti.

Ohjaus: Olka Horila

Puvustus: Emmi Vainio
Lavastus: Työryhmä
Äänet: Simo Savisaari
Tuottaja: Lotta Mikkonen
Pressikuvat: Lotta Mikkonen
Esityksen kesto n.2 h väliaikoineen
Iki-ihana Viiru ja Pesonen

Lapsiperheitä hemmotellaan suositun las­ten­kir­jai­li­ja Sven Nordq­vis­tin lämminhenkiseellä esityksellä Vii­ru ja Pe­so­nen. Ukko Pesonen asuu yksin maatilallaan, kunnes pienen pieni Viiru-kissa saapuu ukon elämään ja siitä alkaa kahden erottamattoman kaveruksen riemukkaat seikkailut. Viiru ja Pesonen käsittelee rakastettujen hahmojen kautta tärkeitä ja ajankohtaisia teemoja, yksinäisyyttä ja ystävyyttä. Lavalla nähdään Antero Nieminen ja Krista Putkonen-Örn. Viikinsaaren ensi-ilta on 4.7. klo 14.

Dramatisointi ja ohjaus: Olka Horila
Lavastus ja puvut: Riikka Aurasmaa
Nuket: Fanni Lieto
Musiikki ja äänisuunnittelu: Juha Matjussi
Esityksen kesto n. 45 min

Lisäksi ohjelmistossa jatkuu vielä heinäkuun ajan Tulitikkuja lainaamassa – musiikkikomedia. Teatteriesityksen lisäksi järjestämme suosittuja Kuumia Stand up -iltoja, joissa katsojat pääsevät nauttimaan saunasta sekä loistavasta showsta.

[TO 29.6.] Tulikuumat stand up -illat 2023 Viikinsaaressa: Grönroos, Mujunen, Kuusela ja Järvinen

[VIIKONLOPPUISIN] Ravintola Viikinsaaren viikonloppubrunssi lauantaisin ja sunnuntaisin