tiiliholvi-liekitys-kohokohdat

Tiiliholvi pistää liekit tanssimaan punatiilistä kattoa kurkotellen erityisen usein, kun Liekitysviikot syttyvät erikoismenun myötä. Lähes kaikki yllättävän menun annokset saavat avotuliaromin pintaansa. Lisäksi suurin osa liekityksestä tapahtuu vielä näyttävästi salin puolella ruokailijoiden pöytien äärellä – jopa omatekoisia liekitysiloliemiä hyödyntäen.

Liekityksen lisäksi menun annoksilla on myös toinen makuhermoja kutkuttava teema: erilaiset cocktailit. Alkuruoan sitruunaiseen ja katajaiseen siikaan on laadittu Gin Tonicin makumaailma. Ateria myös päättyy samantyylisissä tunnelmissa, sillä suklaiseksi lopuksi tarjottu annos vie makumielikuvat suklaata ja kahvia sisältävään Con la Moscaan, jossa aniksen makuinen juoma sytytetään palamaan kahvipapujen luovuttaessa drinkkiin makuaan.

Yllätyksellisen päräyttävä on myös toinen alkuruoka, joka sisältää chiliä, avokadoa ja mangoa. Luvassa on nimittäin tortillainen annos meksikolaisissa makumaisemissa.

Tiiliholvin keittiömestari Pietari Parkkonen.
Tiiliholvin keittiömestari Pietari Parkkonen.

– Meillä oli käymässä meksikolainen tortillakoulutuksen vetäjä. Teemme annoksen tortillat siis itse tortillaprässillä, keittiömestari Pietari Parkkonen paljastaa.

Koska kyseessä on kekseliäs kokonaisuus Tiiliholvin tapaan, ei keittiöstä saliin saavu suinkaan rullattua lettua, vaan ravintolan ruokalinjaan sopivasti toteutettu annos.

Pääruokana tarjotaan 120 päivän ajan viljaruokitun härän kauniisti marmoroitunutta ulkofileetä. Liekityksen yhteydessä lihaan saadaan mielenkiintoista lisäaromia.

– Valmistamme itse ulkofileepihvin liekityksessä käytetyn mustaherukka-alkoholin, joka tuo lihaan vielä omaa lisämakuaan.

Liekitystä ei muuten monessakaan ravintolasalissa voida paloturvallisuussyistä tehdä, mutta Tiiliholvissa lieskat loimuavat luvallisesti ja komiasti salin kattoon asti.

Liekitysviikkojen aikana myös Tiiliholvin à la carte on normaalisti saaatavilla. Liekitysmenu korvaa kuitenkin yllätysmenun viikkojen aikana.

Liekitysmenu

Siikaa, sitruunaa ja katajaa

Chiliä, avokadoa ja mangoa

Härän marmoriulkofileetä, mustaherukkaa ja palsternakkaa

Suklaata, kahvia ja anista

Menu 58e

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

tiiliholvi sadankynttilanilta pietari parkkonen kohokohdat
KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY