Tiisu

    [TAPAHTUMA ALKANUT JA MAHDOLLISESTI MENNYT]
      TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU


      la 16.8.   21:00
      G Livelab Tampere | G Livelab Tampere, Tampere, 33200

    Tiisu tekee odotetun paluun ja esiintyy lauantaina 16.8. Tampereella G Livelabissa.

    Pitkään hiljaiseloa viettänyt Tiisu tekee paluun keikoille loppukesästä ja esiintyy lauantaina 16. elokuuta Tampereen G Livelabissa! Paluuta siivittää tuore single Vaikee voittaa (jollei viitsi koittaa), joka antaa esimakua työn alla olevalta uudelta albumilta. Yhtyeen energiset ja mukaansatempaavat keikat ovat vuosien varrella saavuttaneet suuren joukon kannattajia.

    Tiisu nousi julkisuuteen vuonna 2015 debyyttialbumillaan Elämän koulu, jota kuvailtiin ”hulluksi karnevaaliksi” – suomirockia soitettiin silmät kiiluen ja sydän avoinna. Albumi valittiin YleX:n viikon levyksi, ja sen myötä Tiisusta tuli uuden suomirockin toivo. Vuonna 2017 julkaistu toinen albumi Tänne ei jää kukaan oli tummempi ja vakavampi, mutta sai niin ikään tunnustusta YleX:n viikon levynä. Tämän jälkeen yhtye jäi tauolle. Pandemian jälkimainingeissa vuonna 2022 julkaistu pitkäsoitto III toi mukanaan musiikillista kehitystä ja erinomaisia arvioita. Tiisun neljäs albumi on parhaillaan työn alla. Sen teemoina ovat muun muassa ilmastokriisi, yhteiskunnan repeämät, ystävyyden ristiriidat ja ihmisyyden absurdi ydin.

    Tiisu sai alkunsa 2010-luvun alussa Sibelius-lukiossa Helsingissä. Laulaja-lauluntekijä Henrik Illikainen muutti Somerolta pääkaupunkiin unelmanaan perustaa bändi. Mukaan liittyivät basisti Väinö Karjalainen, rumpali Riku Sonkanen, kitaristi Petteri Pulkkinen ja kosketinsoittaja Antti Vuorenmaa.
    ”Tiisu syntyi – ei järjellä, vaan tunteella. Bändi rakennettiin kuin Frankensteinin hirviö: osista, jotka eivät kuulu yhteen, mutta heräävät eloon, kun niihin iskee salama”.


    Tapahtumat > Keikat


    Tiisu
      la 16.8.
      21:00
      Hintaluokka: Standard 25 €  
      Tapahtuma verkossa


    Kesän majoitustarjoukset tapahtumien yhteydessä

    Omenahotels kesäkampanjassa huoneet -20%.

    Etukoodi: KESA20 Tarjoushintaisia huoneita saatavilla rajoitettu erä.

    Tapahtumapaikka


    G Livelab Tampere G Livelab Tampere
     G Livelab Tampere
    Tampere
    33200

    Hotellit läheisyydessä


    Tuletko Tampereelle yöksi? Katso vapaat hotellit kävelymatkan päässä tästä tapahtumapaikasta.

    Katso Tampereen G Livelabin keikat

    G Livelabin keikat Tampereella

    SYÖ TÄÄLLÄ

    Keikan jälkeen monille tulee nälkä. G Livelabin lähettyviltä löytyy Tammerkosken kaupunginosan parhaat yöruokapaikat, jotka tarjoavat yökiitäjälle ruokaa jopa keskiyön jälkeenkin. Katso tästä G Livelabin läheisyydestä löytyviä myöhäisillan ravintoloita.

    YÖVY TÄÄLLÄ

    Yhdistä livemusiikkielämykseen yöpyminen. Tampereen keskustan hotellit löydät majoitussivuiltamme

    G Livelab Tampere KOHOKOHTIA

    la 17.10.14:00 Laulustudio Kaj Chydenius esittää: SyleilyG Livelab Tampere
    ke 21.10.19:00 Laura Moisio: Aina jossain muualla (levyjulkkarit) + Julia RautamaaG Livelab Tampere
    to 22.10.19:00 Jukka Haavisto - Löyly Syndicate: Juniper Path (levyjulkkarit)G Livelab Tampere
    pe 23.10.20:00 Hiljaiset Levyt 40 vuotta -juhlakeikka: Hiljaiset All Stars, Dave Treganna Band, Pojat, AlivaltiosihteeriG Livelab Tampere
    la 24.10.13:00 Rulla-klubi: NaattiorkesteriG Livelab Tampere
    pe 30.10.20:00 Eternal ErectionG Livelab Tampere
    la 31.10.21:00 DJ Kridlokk - UG Solo 15V + JVG Livelab Tampere
    ke 4.11.19:00 Council: Pekka Kuusisto & Gabriel Kahane (US)G Livelab Tampere
    to 5.11.19:00 YonaG Livelab Tampere
    pe 6.11.21:00 RistoG Livelab Tampere
    la 7.11.21:00 Aavikko + O Samuli AG Livelab Tampere
    to 12.11.19:00 Verneri Pohjola & Tuomo PrättäläG Livelab Tampere
    pe 13.11.20:00 Scottish Music Night: Dàimh + Rachel Hair & Ron JappyG Livelab Tampere
    ke 18.11.19:00 Viktoria Tolstoy & Jacob Karlzon (SE): Who We AreG Livelab Tampere
    to 19.11.19:00 Asla Jo + Saga OlssonG Livelab Tampere
    la 21.11.21:00 Mika MaijalaG Livelab Tampere
    ke 25.11.19:00 Johanna IivanainenG Livelab Tampere
    to 26.11.19:00 Lotus Flowers (Angelini - Niescier - Abdou) + Antti LötjönenG Livelab Tampere
    pe 4.12.21:00 PihlajaG Livelab Tampere
    to 10.12.19:00 Free Carmen + Miles AltimeraG Livelab Tampere
    1 2


    Manserock-näyttely - to 1.1. - to 31.12. -
    MAINOS