[TAPAHTUMA ALKANUT JA MAHDOLLISESTI MENNYT]
TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU
Australialainen laulaja-lauluntekijä Stu Larsen tarttui kitaraan jo 14-vuotiaana äitinsä kannustuksesta. Musiikki toimi ujouden kesyttäjänä ja nopeasti Larsen esiintyikin suurille yleisöille sekä voitti paikallisen musiikkikilpailun. Menestys antoi lämminhenkistä folk-poppia tarjoilevalla Larsenille rohkeutta ryhtyä kiertäväksi muusikoksi ja aloittaa matka kohti kansainvälistä uraa.
Vuonna 2014 julkaistu debyyttialbumi Vagabond nosti Larsenin kansainväliseen tietoisuuteen ja käynnisti maailmankiertueen, joka ulottui Pohjois-Amerikasta Eurooppaan, Aasiaan ja Australiaan. Sittemmin Larsen on julkaissut albumit Resolute (2017) ja Marigold (2020), jotka syvensivät hänen ilmaisuaan entisestään sekä vahvistivat hänen asemaa folk-yleisön keskuudessa. Artistin tuorein teos on helmikuussa 2026 julkaistu I’ll Be Your Hallelujah.
Vuoden 2026 kiertueen nimikkoteos Solitude on Larsenin vuoden mittainen projekti ja matka kohti tuntematonta.
Kokonaisuus syntyi artistin kirjoittaessa 12 kuukauden ajan, 12 kappaletta, 12 eri paikassa ympäri maailmaa.
Solitude keskittyy tarinankerrontaan, hitaamman elämän kauneuteen sekä vapauden kokemukseen, tarjoten kuulijalle hetken hengähdystauon hektisen maailman keskellä.
Tapahtumat > Keikat
Stu Larsen (AUS), Imme & Julia Adriana
ti 29.9.20:00
Hintaluokka:
Tapahtuma verkossa
Tapahtumapaikka
![]() | Telakan keikat Tullikamarin aukio 3 Tampere Hotellit läheisyydessä Tuletko Tampereelle yöksi? Katso vapaat hotellit kävelymatkan päässä tästä tapahtumapaikasta. |
Talkootyönä vanhasta viljamakasiinista kulttuuritaloksi ja monipuoliseksi ravintolaksi synnytetty Ravintola Telakka soi kauniisti kuin akustinen kitara. 30-vuotiaan kulttuuritalon ravintolasalissa on viikoittain monipuolista livemusiikkia. Yläkerran Teatteri Telakka taas on valtakunnallisesti ja kansainvälisesti kiinnostava ammattiteatteri.
Telakkamainen kotoisan boheemi tunnelma on niin ainutlaatuinen, että siihen kannattaa tutustua eri aikoina. Se on aito kulttuuritalo, joka muuttaa muotoaan niin päivin ja öin kuin myös kesällä ja talvella. Talkootyönä vanhasta viljamakasiinistä kulttuuritaloksi ja monipuoliseksi ravintolaksi synnytetty ravintola Telakka on nähtävyys itsessään.
LUE MYÖS
Ravintolaesittely: Telakka
Livemusiikki: telakka.eu/ravintola/ohjelma
Teatteriesitykset: www.teatteritelakka.fi
Telakan keikat KOHOKOHTIA
| to 5.11. | 20:00 Rahvaanmusiikin kerho: Orffit (30v-kiertue) | Telakan keikat |
|---|---|---|
| pe 6.11. | 21:00 Sonia | Telakan keikat |
| la 7.11. | 22:00 Edicti -levyjulkaisukeikka, Annieeva | Telakan keikat |
| ti 10.11. | 19:00 Eclipse/TamJazz-klubi: Equally Stupid + jamit | Telakan keikat |
| to 3.12. | 20:00 Rahvaanmusiikin kerho: Junna | Telakan keikat |
| pe 4.12. | 22:00 SOUL POWER: DJ:t Kallio & Okapi | Telakan keikat |
| la 5.12. | 22:00 Pambikallio | Telakan keikat |
| ti 15.12. | 19:00 Eclipse/TamJazz-klubi: Masa Orpana All Stars +jamit | Telakan keikat |
| pe 1.1. - la 2.1. | Telakka Jazz 2027 | Telakan keikat |
Manserock-näyttely - to 1.1. - to 31.12. -






