BEHM

    BEHM keikat Tamperella

    [TAPAHTUMA MENNYT]
      TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU

      su 17.4.   19:00
      Tampere-talo | Yliopistonkatu 55, Tampere | iCal

    Alkaneen vuosikymmenen yhdeksi kiinnostavimmaksi musiikki-ilmiöksi noussut BEHM esiintyy pääsiäisviikonloppuna sunnuntaina 17.4. Tampere-talossa.

    BEHMin kaltaisia menestystarinoita on yksi miljoonassa. Draaman kaari viehättää -debyyttialbumillaan ilmiömäiseen suosioon noussut laulaja-lauluntekijä BEHM on yksi musiikkikentän kiehtovimmista tekijöistä 2020-luvulla. Triplaplatinaa lähentelevä vaikuttava debyytti on saanut osakseen poikkeuksellista huomiota ja BEHM on vakiinnuttanut nopeasti paikkansa Suomen suosituimpien tähtien joukossa.

    – On huojentavaa ja samalla vähän pelottavaa vihdoin saada debyyttialbumi ulos. Se on pitkään odottanut julkaisuaan ja nyt sen aika on vihdoin koittanut. Säveltämisen ja sanoittamisen lisäksi halusin laajentaa osaamisaluettani, joten päätin kirjoittamisen lisäksi myös tuottaa albumille kappaleita yksin. Tämä on kuuloiseni kokonaisuus, ja se on tärkeintä. Live-esiintymiset ovat merkittävässä roolissa luomassa yhteyttä kuulijoihin, enkä malta odottaa, että pääsen kokemaan tämän kokonaisuuden yhdessä yleisön kanssa, BEHM kertoo.

    BEHM on kiistatta yksi 2020-luvun kiinnostavimpia lauluntekijöitä ja debyyttisingle alkaneen vuosikymmenen kuunnelluimpia kappaleita. Hei rakas pysytteli Spotifyn ykkösenä yhteensä 48 päivää, sitä on striimattu yli 13 000 000 kertaa (triplaplatinaa) ja se on ollut radiolistan ykkönen yhteensä 10 viikkoa. Hei rakas löytyy edelleen lähes vuosi julkaisustaan Spotifyn top20 -listalta ja sitä seurannut Tivolit-single on tällä hetkellä Spotifyn sijalla 23. Viime kuussa julkaistu Frida nousi suoraan julkaisustaan Spotifyn sijalle 2, jossa se on pysynyt jo yhteensä yli kolme viikkoa. BEHMin jokainen single löytyy tällä hetkellä myös radiolistan 50 soitetuimman kappaleen joukosta.

    Kuva: Pietari Purovaara


    Tapahtumat > Keikat

    konsertteja ja Tampereen
    BEHM
      su 17.4.
      19:00
      Hintaluokka: 39   Lippu.fi

    Tapahtumapaikka


    Tampere-talo Tampere-talo
     Yliopistonkatu 55
    Tampere

    Hotellit läheisyydessä

    Täydellinen Tampere-talo kokemus

    Täydennä ravintola- ja majoituselämyksillä

    Ravintoloita lähellä Tampere-taloa

    Ravintola Tuhto | 0m
    Tampere-talon ravintola Tuhto on perinteistä ja paikallisuudesta ammentava, maku edellä menevä oman rahan ravintola.


     

    Ravintola Sasor | 100m
    Sasor on hyvään palveluun ja selkeisiin skandimakuihin panostava illallisravintola Sorsapuiston laidalla Tampere-talon kulmilla.


     

    ravintola dabbalRavintola Dabbal | 200m
    Pohjoisen maut Tampereella. Konstailematonta lappilaista ruokaa ja tunnelmaa.


     

    Hotelli lähellä Tampere-taloa

    lapland-hotel-tampere-twin-room-800x600Lapland Hotel Tampere
    Lapin lumoa ja tunnelmaa aivan Tampere-talon, Telakan ja Pakkahuoneen läheisyydessä.


    Lapland Hotel Arena
    Lapin lumoa ja tunnelmaa Nokia Arenan, Tampere-talon, Telakan ja Pakkahuoneen läheisyydessä.


    scandic-hotel-station-tampereScandic Station
    Moderni Scandicin hotelli aivan rautatieaseman vieressä. Rento ravintola ja tyylikkäät huoneet, joissa useassa kylpyamme ja osassa oma parveke ja sauna.

    Kaikki hotellit Tampere-talon läheisyydessä

    Tampere-talon kotisivut

    Tampere-talo KOHOKOHTIA

    la 20.4.16:00 MARTAT 125 VUOTTA – JUHLAGAALA: Pentti Hietanen ja Maria LundTampere-talo
    pe 26.4.19:00 Tampere Filharmonia: KausikorttikonserttiTampere-talo
    la 27.4.19:00 ONEVIOLINTampere-talo
    to 2.5.19:00 Lauri Porra: LOVEPROGETampere-talo
    la 4.5.19:00 Juha TapioTampere-talo
    la 4.5.19:00 Juha Tapio: ElämänviivatTampere-talo
    pe 10.5.19:00 Ismo LeikolaTampere-talo
    la 11.5.20:00 MarizaTampere-talo
    pe 17.5.19:00 Tampere Filharmonia: KausikorttikonserttiTampere-talo
    la 18.5.19:00 SUVI TERÄSNISKA X YONA X KNIPI: SANOJEN TAKANATampere-talo
    ti 21.5.19:00 Mari BoineTampere-talo
    pe 24.5.19:00 Ismo LeikolaTampere-talo
    la 25.5.19:00 SCANDINAVIAN MUSIC GROUP JA VANTAAN VIIHDEORKESTERITampere-talo
    to 6.6.20:00 SCOTT BRADLEE'S POSTMODERN JUKEBOXTampere-talo
    pe 7.6.19:00 TAMPERE GUITAR FESTIVAL: finaaliTampere-talo
    pe 7.6.19:00 TAMPERE GUITAR FESTIVAL: PABLO MÁRQUEZ, KLASSINEN KITARATampere-talo
    la 8.6.16:00 TAMPERE GUITAR FESTIVAL : CRISTINA GALIETTO & FILIP MIŠKOVIĆ, KLASSINEN KITARATampere-talo
    la 8.6.19:00 20. TAMPERE GUITAR FESTIVAL: TGF20 CELEBRATIONTampere-talo
    su 9.6.15:00 TAMPERE GUITAR FESTIVAL: THE SOUND OF OUR DAYSTampere-talo
    la 6.7. - su 18.8. John Howen taidetta: Matka J.R.R. Tolkienin maailmaan -näyttelyTampere-talo
    1 2