KotiArkistoidutStefan’s Steakhouse Rukalla: Richterin loistopihvit tunturin juurella

Stefan’s Steakhouse Rukalla: Richterin loistopihvit tunturin juurella

Stefans Steakhous Ruka, Rukan ravintolat
Rukan ravintolat

Huippukokki Stefan Richterin viides ravintola-avaus Suomen tapahtui odoteusti Lapissa, kun pihveihin erikoistunut Stefan’s Steakhouse avasi ovensa Rukalle sulautuen osaksi Lapin ravintolakulttuuria.

Top Chefissäkin mainetta niittänyt Richter on tunnettu erityisesti paitsi pihveistään, myös laadukkaista raaka-aineiden käytöstään sekä maistuvista ja näyttävistä annoksistaan – kansainväliselläkin tasolla mitattuna. Maailmaa nähnyt Richter on ehtinyt asumaan paitsi Suomessa, Yhdysvalloissa ja Saksassa, myös Sveitsissä viisi vuotta.
– Muun muassa Pon Tresinan ja Davosin jylhät ja komeat alppimaisemat ovat tulleet varsin tutuiksi, ja siinä onkin syy, miksi halusin avata ravintolan myös Suomen kauniiseen tunturiin, Richter valottaa.

matkailu-stefans-steakhouse

Richterin tuorein pihvipaikka pysyy tyylilleen uskollisena – se on tarkoitettu hyvän ruuan ystäville ja nautiskelijoille, jotka eivät kuitenkaan halua tehdä hyvistä asioista liian monimutkaisia. Erityistä pohjoisen tunnelmaa ravintolasalissa luo elävä tuli. Samoin erikoisuutena mainittakoon ravintolan yhteyteen avattava viinihuone, joka paitsi monipuolisen viinilistan myös erillisen ginilistan kanssa myötäilee laadukasta menua.

Menu tekee kunniaa pohjoiselle sijainnille

Keittiömestari Richter on rakentanut ruokalistan nimenomaan ravintolan sijaintia ajatellen, alkuruuista aina makeaan loppuun. Laaja lisukevaihtoehtojen kirjo tarjoaa asiakkaalle mahdollisuuden mielenkiintoisille makuyhdistelmille. Alkuruoista löytyy esimerkiksi riimiporoa ja talvikurpitsaa ja pääruuista erilaisia kalavaihtoehtoja, poroa, ankanrintaa ja burgeria.
– Ja sitten niihin pihveihin – lammasta, Amerikasta tuttua T-luupihviä, entrecotea, ulko- ja sisäfileetä sekä tietysti Wagyu-härän pihvilihaa Kobe-tyyliin kasvatetusta karjasta, Richter luettelee.

matkailu-stefans-steakhouse2

Myös Tunturimax Oy:n linjajohtaja Charrlotta Ylimys on erityisen tyytyväinen menuun, sillä se on monipuolinen ja mahdollistaa kansainvälisen ”pick and choose” -tyyppisen ruokailun.
– Asiakas voi valita suosikkipääraaka-aineensa lisukkeeksi eri kerroilla eri vaihtoehtoja. Samoin pöytäseurueet voivat tilata kukin henkilö omat ”sidersinsä” ja nauttia niistä yhdessä tapas-tyyliin. Isommat ryhmät on huomioitu toki vielä kolmella erillisellä ryhmämenulla, Ylimys kertoo.

Tunnelmallisesta ja tyylikkäästä sisustuksesta on vastannut Visionary Design Partners Helsinki Oy:n Jaana Ekman, jonka varma kädenjälki näkyy paitsi kymmenissä ravintoloissa ympäri Suomea, myös esimerkiksi Jyväskylän Stefan’sissa. Hän on jälleen taidokkaasti yhdistänyt luonnonmateriaaleja modernilla otteella, ja upeat käsintehdyt yksityiskohdat viimeistelevät kokonaisvaltaisen ravintolaelämyksen.

Kuvat: Kim Ekman



Toni Honko
Toni Honko
KOHOKOHDAT.FI, Lifestyle Media Oy, 040 591 8219, toni.honko@kohokohdat.fi

KERRO MUILLEKIN



Ravintola Tampere kassajärjestelmä

Ravintolat Tampere – Dabbal Kitchen & Bar

karaokebaari Tampere

AJANKOHTAISTA

Lisää luettavaa
SINUA VOISI KIINNOSTAA

Black Friday villitsee ja jakaa suomalaisia – osta kotimaisia palveluita kotimaisista raaka-aineista tuotettuina

Perjantaina 28.11.2025 vietetään jälleen yhtä maailman suurimmista ostopäivistä. Viime...

Aunessilta ylittää Pohjoismaiden pisimmän sisämaavuonon

Aunessilta on jykevä ja kauniskaarinen graniittisilta matkalla Tamperen keskustasta...

4Catering-pitopalvelu nostaa juhlat toiselle tasolle

4Catering laatii juhlaherkut aamiaispöydästä illalliseen, pienistä tunnelmoinneista suuriin kalenoihin. Nimikin sen vähän paljastaa, että nämä kaverit loihtivat vuodenaikoja ja sesonkeja myötäileviä herkkuja.

Yksi Suomen kauneimmista pyöräilyreiteistä kulkee Sääksmäen saariston halki Pirkanmaalta Hämeeseen

Yle Uutiset etsi Suomen parhaimpia kesälomareittejä, ja viiden kauniiksi...