KotiArkistoidutSiperian Gelateria Italianassa pistetään suut tötterölle

Siperian Gelateria Italianassa pistetään suut tötterölle

Gelateria Italiana

Gelateria Italianassa paikan päällä paistettujen tötteröiden täytteeksi tulee oikeaa, käsityönä aidoista raaka-aineista valmistettua gelatoa. Oikeaoppisesti italialaiseen tapaan runsaasti vuoleskeltava jäätelö maistuu Keskustorin kulmilla juuri samanlaiselta kuin Italiassakin.

Sen huomaa jo painosta. Aito gelato painaa rutkasti enemmän kuin valmisjäätelö, sillä siinä on makua tuovia raaka-aineita rutkasti. Alusta asti käsin valmistettavassa artesaanijäätelössä ei myöskään käytetä esansseja. 10 litraan gelatoa saatetaan upottaa 6 litraa marjoja, hedelmiä tai muuta aitoa asiaa. Tämä tekee gelatosta usein myös yllättäen kaloreiltaan kevyempää kuin kaupan tuotteista.

Eri makuyhdistelmiä kehiteltäessä vain mielikuvitus on rajana. Tiskiin taiteillaan maitoon, kermaan, jogurttiin ja tuorejuustoon tehtyjä jäätelöitä sekä vesipohjaisia sorbetteja. Monia makuja on tarjolla ympäri vuoden, mutta sesonkimakuja on saatavilla kyseisen raaka-aineen saatavuuden ja parhaan laadun mukaan. Esimerkiksi kesän raparperikauden ollessa runsaimmillaan, vääntää jäätelötehtailija Pipsa Sassi raparperijäätelöä huikeita määriä. Kun satokausi loppuu, väistyy kyseinen herkku toisen sesongin tuotteen tieltä.

Tampereen Jäätelötehtaan väki on käynyt läpi pitkälliset koulutukset Italiassa ja valmistanut itse jäätelöä Lakalaivan pikkuisessa jäätelötehtaassaan vuodesta 2008. Pieni perheyritys tekee työtään tinkimättömyydellä ja on tarkka jäätelönsä laadusta, mikä on huomattu paitsi Gelateria Italianan jäätelötiskeillä, myös monissa ravintoloissa. Jäätelöä nimittäin myydään paljon à la carte -ravintoloihin ympäri Suomea.

 

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

 

Toni Honko
Toni Honko
KOHOKOHDAT.FI, Lifestyle Media Oy, 040 591 8219, toni.honko@kohokohdat.fi

KERRO MUILLEKIN



Ravintola Tampere kassajärjestelmä

karaokebaari Tampere

AJANKOHTAISTA

Lisää luettavaa
SINUA VOISI KIINNOSTAA

Viinitapahtumat, tastingit ja viinintekijäillalliset Tampereella

Viinitastingit, viinitapahtumat tai viinintekijäillalliset tarjoaa loistavan mahdollisuuden tutustua viinin...

Teerenpelin stand up -klubi 2026

Tampereen Teerenpelissä on kerran kuukaudessa torstaisin ja lauantaisin naurulihaksia venäyttäviä stand up -koomikoita.

Riistakausi 2026 Tampereen ravintoloissa: peuraa, poroa, hirveä, fasaania, …

Parhaillaan meneillään oleva jahtikausi tuo Tampereen ravintoloiden pöytään Suomen luonnon parhaat antimet. Riistaa ravintoloissa, olkaa hyvä!

Joululounas Tampere 2026 – Poiminnot Tampereen jouluisista mauista

Poimimme tänne Tampereen joululounaat ja joulubrunssit joulukuussa 2026. Joulunalusaikaan...