KotiArkistoidutPurebiten ravintoloitsija toimittaa sinne minne Wolt ja Foodora eivät ylety

Purebiten ravintoloitsija toimittaa sinne minne Wolt ja Foodora eivät ylety

Aasialaisella twistillä salaattiannoksia ja wokkeja kokkaavan Purebiten ruokia saa tekstiviestillä kotiovelleen kauempanakin Tampereen keskustasta – mutta vain keskiviikkona. Keskiviikkotoimitukset jatkuvat vielä vaikka ravintola avaakin 1.6. ovensa.

Ravintoloitsija Markus Pajunen lupasi ennakkoluulottomasti Facebookin kautta kanta-asiakkailleen, että toimitus onnistuu myös sinne, minne ravintolan ruokia keskusta-alueilla toimittavat Wolt ja Foodora eivät kuljeta. Yllätykseen mies huomasi pian, että idea otti tuulta alle enemmän kuin hän odottikaan.

– Pirkkala, Nokia, Ylöjärvi, Kangasala – pisimmillään olen käynyt kämmenniemessäkin, Pajunen luettelee. Etelä-Pirkanmaalla asusteleva ravintoloitsija hyödyntää toimituksissaan kätevästi myös kotimatkansa.

Moni asiakkaista on etätöissä kotonaan toimivia vakkariasiakkaita. Ilokseen autolla ajava yrittäjä on huomannut sanan kiirineen nopeasti, että Purebite kuljettaa. Seuraavalla kerralla monesti myös naapurit ovat saaneet oman toimituksensa ja monet näistä tilauksista ovat tuoneet uusia vakiasiakkaita.

Ruoka kestää hyvin kuljetuksen, sillä se pakataan heti paistamisen jälkeen tiiviiseen boxiin. Yhdellä keikalla on kierrelty parhaimmillaan kymmenenkin asiakasta.

Kuljettaminen on tuonut mukavia haasteita ja vaihtelua päivään, mutta eniten innostusta Pajunen on saanut positiivisesta palautteesta, kun on saanut kuulla, että on mahtavaa palvelua kun vielä yrittäjä itse tuo annokset kotiovelle.

Vaikka tilaukset on tehty simppelisti tekstiviestillä, kaikki on sujunut juohevasti ja tekstiviestiin jää oleellisimmat tiedot muistiin. Myös asiakkaat ovat olleet ymmärtäväisiä ja osanneet toimia moitteettomasti. Joillakin on ollut tarkempia toiveita toimitusajoista, mutta yllättävän monille on ollut yhdentekevää, sovitaanko toimitus lounasaikaan vai päivälliskierroksella. Tämä on osaltaan helpottanut toimitusten logistiikkahaasteita.

– Tiistaina teen lopullisen reittisuunnitelman, jonka runko on muodostunut jo edellisen viikon toimitusten jälkeen.

MONTA viikkoa takana ja moni on tilannut uudestaan tai ottanut tavaksi

 

– Ajattelin, että niin kauan jatketaan kun on kysyntää. Asiakkaat saa päättää! Itse asiassa aika mukavaa puuhaa ja vaihtelua. Nyt kaikki lomautetut ravintolatyöntekijätkin ovat takaisin töissä, iloitsee Pajunen.

 

Toni Honko
Toni Honko
KOHOKOHDAT.FI, Lifestyle Media Oy, 040 591 8219, toni.honko@kohokohdat.fi

KERRO MUILLEKIN



Ravintola Tampere kassajärjestelmä

karaokebaari Tampere

AJANKOHTAISTA

Lisää luettavaa
SINUA VOISI KIINNOSTAA

Dabbalin Klassikkomenu tuo kesäihmisten lautasille lappilaisia klassikoita

Ravintola Dabbalin puuhiiligrilli hehkuu kuumana, kun keittiötiimi ammentaa sillä...

Konttori rakensi lasiseinäisen olutluolan – koko olutvalikoima nyt asiakkaiden silmien edessä

Olutravintola Konttori uudisti kylmiötilansa kerralla kansainväliselle tasolle. Lopputuloksena on...

Nanda Devi ei tingi aidoista mauista – Intialaisravintolan padat ovat porisseet yli 20 vuoden ajan

Näsilinnankadun 20-vuotias Nanda Devi kuuluu jo kaupungin klassikoihin. Perheomisteisella...