KotiArkistoidut Neljä Ruusua – 40-juhlakeikalla Viikinsaaressa – vieraina Pauli Hanhiniemi M.A.D ja...

[PE 19.8.] Neljä Ruusua – 40-juhlakeikalla Viikinsaaressa – vieraina Pauli Hanhiniemi M.A.D ja Laura Moisio

Neljä Ruusua keikat Tampereella
Neljä Ruusua keikat Tampereella. Kuvaaja: Ville Juurikko

40-vuotias Neljä Ruusua soittaa juhlakonsertissaa Tampereella perjantaina 19.8.2022.. Samalla keikalla mukana myös Pauli Hanhiniemi M.A.D ja Laura Moisio.

Neljä Ruusua perustettiin Joensuussa vuonna 1982. Ensin bändi toimi nimellä Talouskukkaro, mutta vuosi 1985 toi nykyisen nimen ja vakiinnutti neljän jäsenen kokoonpanon. Orkesterissa ovat vaikuttaneet alusta asti laulaja Ilkka Alanko, kitaristi Kode Koistinen, basisti Lade Laakkonen ja rumpali Kämy Kämäräinen.

Neljä Ruusua on vuosikymmenten aikana liikkunut sujuvasti punkvaikutteisen rockin ja popin kautta koneita hyödyntävään stadionsoundiin ja tanssittavaan poljentoon. Vuonna 2022 bändi on yksi suomalaisen elävän musiikin peruskivistä, jonka hitit ovat tuttuja niin radioaalloilta kuin keikkapaikoilta ja festareilta.

Perjantaina 19. elokuuta Tampereen Viikinsaaressa on luvassa monta rakastettua biisiä. Neljä Ruusua -yhtyeen laulukirjasta irtoaa mm. sellaisia kappaleita kuin Itkupilli, Sukellus, Juppihippipunkkari, Poplaulajan vapaapäivä, Hunningolla, Elän vain kerran, Katkera kuu, Sininen sunnuntai, Meidän maa, Viimeinen valssi ja Tähdelliset.

Tähdelliset on viimeisin lohkaisu helmikuussa 2022 ilmestyneeltä Neljä Ruusua -albumilta 1000X, joka kertoo, että 40-vuotias suomirockin tukipilari on yhä luovassa ja iskevässä tilassa.

pe 19.8.2022
Tampere, Viikinsaari
40 vuotta -juhlakonsertti
klo 20 Neljä Ruusua
klo 19 Pauli Hanhiniemi M.A.D
klo 18 Laura Moisio
Tampere, Viikinsaari
40 Vuotta -Juhlakonsertti
Neljä Ruusua
39,50 E (Ennakko Lippupiste), 45 E (Laukontorin Satamasta)
Ennakkomyynti Alkaa Pe 22.4. Klo 9.
Pääsylippu sisältää laivamatkat sekä keikan.
Ensimmäinen laiva irtoaa Tampereen Laukontorin rannassa kello 16. Myöhemmin ilmoitettava esiintyjä lavalla kello 18. Neljä Ruusua juhlii kello 20.

 

Tapahtumat > Festivaalit


Neljä Ruusua – 40-juhlakeikalla Viikinsaaressa – vieraina Pauli Hanhiniemi M.A.D ja Laura Moisio

 pe 19.8.
 18:00
 Hintaluokka: 39,50 e (ennakko Lippupiste), 45 e 
 Tapahtuma verkossa

 

Tapahtumapaikka


Viikinsaari

Viikinsaari
 Viikinsaari
Tampere

 Hotellit läheisyydessä

KERRO MUILLEKIN



Ravintola Tampere kassajärjestelmä

Ravintolat Tampere – Dabbal Kitchen & Bar

karaokebaari Tampere

AJANKOHTAISTA

Lisää luettavaa
SINUA VOISI KIINNOSTAA

Manserock-henkinen Sorilafest tuo Tampereelle Suomirock-nostalgiaa tällä viikolla

SorilaFest tulee taas. Tampereen monille vielä tuntematon kaupunginosafestivaali löytyy...

SummerVibes -hyvinvointifestivaalia juhlitaan viikonloppuna jo viidettä vuotta

Lauantaina 6.6.2026 Tampereen viikinsaaressa vietetään jälleen rohkeuden, vapauden ja...

Harjufestin pääesiintyjäksi Nelli Matula

10-vuotista artistiuraansa tänä vuonna juhlistavan Nelli Matula nähdään tänä...

Stand up -festivaalit käynnissä Tampereella – viikonloppuna nauretaan Tampereella kesäsäässä

Kolmatta kertaa Tampereella järjestettävän komediafestivaalin uutuuksia ovat muun muassa...