KotiBaariOlutravintolat TampereNostalginen Herwood Black IPA ja saksalaisten oluiden viikot Kultaisessa Apinassa

Nostalginen Herwood Black IPA ja saksalaisten oluiden viikot Kultaisessa Apinassa

Hervannan olutravintola Kultaiseen Apinaan saapui viikonlopppuna kauan odotettu erikoisuus: Herwood Black Ipa. Olutta on saatavilla sekä hanasta että pullosta, mutta saatavuus on todella rajattu, sillä olutta pantiin vain yksi 500 litran erä.

– Teimme Herwood Black Ipa -juhlaolutta yhden erän. Olut on suunniteltu meidän ja kymmenen vuotta sitten perustetun Maltainen Apina -olutkerhon toimesta yhdessä Tuomas Peren kanssa.

Olut oli Kultaisen Apinan perustajan Kalle Virtasen mukaan todella suosittu ja se myytiin aina nopeasti loppuun. Viime vuosienkin aikana olutta on paljon tiedusteltu, vaikka olutkerhokin on jo lakannut toimimasta.

– Resepti on Kultaisen Apinan ja Maltaisen Apinan oma resepti ja samalla nostalginen muisto menneiltä vuosilta, pohtii Virtanen.

Erä valmistui Lohjalla United Gypsies Brewery -panimolla. Se on kapasiteettiaan ja olutosaamistaan tarjoava panimo, josta valmistui juuri myös Tuomas Peren kehittelemä Kultaneito-olut, jota oli saatavilla myös Kultaisesta Apinasta.

LUE MYÖS

Kultainen Apinassa oluen uusi tuleminen Hervannassa – kiskotkin kuljettavat oluttutkimusmatkailijaa

KERRO MUILLEKIN



Ravintola Tampere kassajärjestelmä

karaokebaari Tampere

AJANKOHTAISTA

Lisää luettavaa
SINUA VOISI KIINNOSTAA

Konttori rakensi lasiseinäisen olutluolan – koko olutvalikoima nyt asiakkaiden silmien edessä

Olutravintola Konttori uudisti kylmiötilansa kerralla kansainväliselle tasolle. Lopputuloksena on...

Schnitzelhaus avaa oven ja hanat saksalaisen vehnäoluen monipuoliseen maailmaan – Vehnäolutviikot 3.7.–26.7.

Vehnäolut kuuluu Keski-Euroopan arvostetuimpiin oluttyyleihin, mutta Suomessa sen monipuolisuus...

Lambic-viikot Gastropub Tuulensuussa – perinteisiä ja moderneja makuja

Gastropub Tuulensuu aloittaa kesän villihiivataikuudella ja belgialaisen olutperinteen parhailla paloilla....

Kortteliravintola Kuparitarha – uusi olutravintola Kyttälän baarikadulle

Kuparitarha avautui uusiin tiloihin Otavalankadulle. Muuttomatka Kyttälässä oli vain...