ravintola pyyn terassi
Pyyn terassille avautuu kulku ravintolan sisäänkäynnin lisäksi myös suoraan salin puolelta. Terassi jatkaakin ravintolasalia luontevasti ulkoilman puolelle.

Papinkadun ravintola Pyyn terassilla on mukavaista tunnelmoida tummenevina kesäiltoina tai istuskella auringossa joko lasillisella taikka vaikka pitkänkin kaavan kautta ruokaillen. Kaikkia annoksia voi nimittäin tilata myös ulkosalle. Vaikkapa pohjoisen maukasta hurjimusta, jättiläismäistä kuningasrapua.

Pyyn listalle on saapunut maukas hurjimus, kuningasrapu. Pyyssä ruokaa valmistetaan vastuullisesti, ja pikkuisesta Pykeijan norjalaiskylästä saapuva saksiniekka onkin varsin eettinen valinta esimerkiksi hummeriin verrattuna: kuningasrapu poseeraa WWF:n kalaoppaan vihreällä listalla toisin kuin euroopanhummeri. Mehevän kuningasravun lihan suutuntumaa kehutaan usein myös miellyttävämmäksi kuin hummerin.

Pyyssä kuningasrapua maistellaan sen grillatun jalan muodossa. Jalan panssari avataan erikoissaksilla, sitruuna-voi-valkosipuli seos levitellään lihan pintaan ja sen jälkeen rapu grillataan korkeassa lämpötilassa nopeasti kypsäksi. Ruhtinaallisen herkun ruokajuomaksi ravintola suosittelee luonnollisesti samppanjaa.

Huom! Kuningasrapu tulee tilata viimeistään edellisenä päivänä.

Grillattu kuningasravunjalka

250 grammaa 48e

500 grammaa 94e (yhden henkilön pääruoka-annos)

750 grammaa 129e

Teksti ja kuva: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

nokka-ari-ruoho-kuningasrapuKOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY