KotiArkistoidutKE 18.10. | Laura Moisio ja Bone Moon Klubin lavalla

KE 18.10. | Laura Moisio ja Bone Moon Klubin lavalla

Klubilla keskiviikko-illalla esiintyvän Laura Moision laulut maalaavat omintakeisen maailman, jossa arjen havainnot, unimaailma ja näyt sekoittuvat. Folkista, bluesista ja vanhasta suomalaisesta iskelmästä ammentavissa kappaleissa Moision kuulas ääni kuljettaa kuulijaa vaivattomasti tunnelmasta toiseen. Illan toinen esiintyjä on Bone Moon.

Kahden ensimmäisen albuminsa myötä Moisio on noussut kotimaisten lauluntekijöiden eturiviin, mistä kertovat mm. vuoden 2016 ehdokkuudet Teosto-palkintoon sekä Kriitikoiden valinta-Emmaan.

Bone Moon on lauluntekijä Lauri Myllymäen (ex-Ochre Room) luotsaama, vuonna 2016 perustettu yhtye. Bändin rujonkaunis musiikki yhdistelee folkia, bluesia ja rockia ja herättää kaikuja esimerkiksi Townes Van Zandtin tummanpuhuvasta americanasta.

Yhtye juhlisti aiemmin keväällä 2017 Telakalla The Writer -debyytti-EP:nsä julkaisua. Lisäksi

Lavalla Myllymäen (laulu, kitara) lisäksi Samuli Pyykkönen (basso, laulu), Sebastian Krühn (rummut) sekä Tuomas Luukkonen (kitara).

Ikäraja: K-18

Aika: Ovet klo 19:00

Liput ovelta 10 €, mikäli jäljellä.

Showtime: 20:00 Bone Moon, 21:00 Laura Moisio

Lipunhintaan sisältyy eteispalvelumaksu. 

 

Tapahtuma


Laura Moisio, Bone Moon

Päivä: ke 18.10.
Aika: 20:00
Hintaluokka: 9,70 Tiketti.fi
Tapahtuman kotisivut:

Tapahtumapaikka


Klubi Tampere
Klubi Tampere
Tullikamarinaukio 2
Tampere
 Hotellit läheisyydessä

Toni Honko
Toni Honko
KOHOKOHDAT.FI, Lifestyle Media Oy, 040 591 8219, toni.honko@kohokohdat.fi

KERRO MUILLEKIN



Ravintola Tampere kassajärjestelmä

Ravintolat Tampere – Dabbal Kitchen & Bar

karaokebaari Tampere

AJANKOHTAISTA

Lisää luettavaa
SINUA VOISI KIINNOSTAA

Utopia – uusi maailmanlopun ravintola

Puutarhakadulle avautuu pian uusi ruokaisa ravintola, Utopia. Asialla on...

Joonas Sammal nousi Huberin keittiömestariksi – taustalla lihanleikkaajasuvun perinteet ja huippukeittiöiden opit

Joonas Sammal on lihanleikkaajasuvun vesa, joka innostui ruoanvalmistuksesta palavasti...

Keikkapaikkalegenda syntyi sattumalta – monipuolisuus, erilaisuus ja akustiikka 30-vuotiaan Telakan supervoimina

Tullinaukion vanhasta viljamakasiinista piti tulla tila teatterille, mutta Telakka...

Oluthuoneen terassikauden avajaiset – musaa, makkaraa ja uutuusoluita kävelykadulla

Tänä vuonna jo komeat 30 vuotta täyttävä Oluthuone viettää...